HomeViestejäJean TinderSyyskuu 2020 - Lohikäärmetarina

Syyskuu 2020 - Lohikäärmetarina

LOHIKÄÄRMETARINA

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Julkaisin kirjan viime kuussa! [tanssii onnellisena juhlien]
Julkaisin kirjan viime kuussa. [pyyhkii hikeä otsalta ja romahtaa uupuneena]
Julkaisin kirjan viime kuussa … [pakenee nopeasti kauhuissaan]
 
No, mitä se on? Rehellisesti sanottuna kaikkea yllä mainittua. Tämä on ainakin viides yritykseni kirjoittaa syyskuun 2020 "Shaumbra sydämensykettä". (Suom. huom. kolumni johon Jean kirjoittaa kuukausittain artikkelinsa) Muutama ensimmäinen yritys juuttui opettavaisiin luentoihin tai eksyi vertauskuviin, joten annan periksi. Kerron vain tarinan.
 
Tosiasia on, että minä todella julkaisin ensimmäisen kirjani muutama viikko sitten! Kuitenkin pääseminen tuohon lopputulokseen vaati pitkää ja mutkittelevaa polkua, joka oli täynnä stoppeja ja startteja, epäilyjä ja unelmia ja paljon "kyllä, muttia". Ja tiedän myös monia muita ihmisiä, jotka näyttävät törmäävän esteisiin, kun kyse on unelmien tuomisesta tähän todellisuuteen. Mitä siinä on tekeillä? Olemmehan jumalaisia luojia, jotka ilmentävät itse valitsemansa todellisuudet ja kokemukset. Miksi sitten oli niin vaikeaa keksiä kirja, kun kirjoitan jo melko monta sivua joka kuukausi? En tiedä sinusta, mutta löysin pari yllättävää vastausta itselleni.
 
Kun kyse on luomisongelmien ratkaisemisesta, voisin puhua tientukkeiden muuttamisesta rakennuspalikoiksi, kaikesta tylsästä rutiinityöstä mitä jonkin unelman ilmentäminen vaatii, epäilyksistä onko minulla mitään ainutlaatuista sanottavaa tai edes jakamisen arvoista, odotuksista liittyen "hyväksyttäviin" luomishankkeisiin tai mistä tahansa muusta aspektista, joita luovaan prosessiin sisältyy. Mutta kaikista noista asioista puhutaan ylenpalttisesti jokaisen kirjakaupan oma-apuosastolla, enkä usko, että kukaan meistä etsii motivaatioluentoa. Haluan oikeasti puhua piiloutumisesta (vs. säteileminen) ja siitä, miten järjettömän "voimakaita" luojakykymme oikeasti ovat.
 
Yli 15 vuotta olen tiennyt, että haluan kirjoittaa useita kirjoja, ja ainakin neljä niistä on jo aloitettu. Mutta elämässä on paljon asioita, jotka vaativat huomiota, ja on aina ollut runsaasti oikeutuksia jatkuville viivytyksille ja lykkäyksille. Lisäksi pelkkä vallitsevan tilan jatkuvuus ja innostuksen puute kaikkiin maallisiin yksityiskohtiin, teki helpoksi pitää tämä unelma muissa ulottuvuuksissa. Mutta se oli myös jotain, minkä todella oikeasti halusin tehdä, joten aloin työstää sitä tosissani viime vuonna. Kun projekti läheni loppuaan, valitsin julkaisupäiväksi 8.8.2020, koska se oli siisti päivä ja myös antamaan itselleni takaraja.
 
Olen käynyt julkaisuprosessin jo monta kertaa läpi Crimson Circlen kirjojen kanssa, ja näin ollen tunsin, että olisin hyvin kykenevä käymään läpi nuo viime askeleet itse. Lopulta, kaksi päivää ennen määräaikaani, kaikki oli valmista. Otin perjantain 7.8. vapaata töistä ja kävin käsiksi asiaan.
 
Ensimmäinen askel: kirjoittaudu henkilökohtaiselle tililleni julkaisunettisivuilla.
 
Ensimmäinen tientuke: henkilökohtainen tilini ei toimi ja tulee kummallisia virheilmoituksia – blocked, disabled, "404 page not found", account terminated – vaikka olisin yrittänyt mitä. Mitä? Miten näin voi olla? Kävin läpi mahdolliset syyt. Onko kyse IP-osoitteestani? Näkevätkö he sijaintini eivätkä salli yhden ihmisen hallita kahta tiliä? Laitoinko informaation väärin (kymmenen kertaa)? Missään ei ole tolkkua, mutta yritän ja yritän kaikkea, mitä voin ajatella. Löydän jopa takaoven päästä julkaisusivulle, mutta kun kaikki informaatio on laitettu ja klikkaan "lähetä", se häviää taivaan tuuliin.
 
Paska, minulla on takaraja! Lähetän kiireviestin asiakaspalveluun ja sitten kysyn foorumilta neuvoa. Seuraavana aamuna asiakaspalvelu on lähettänyt sähköpostia, ettei yhdellä ihmisellä saa olla kahta tiliä. He eivät selvästikään ymmärrä tilannetta, ja kirjoitan takaisin intohimoisesti selittäen, mitä minun tarvitsee tehdä. Myös muutama avulias sielu on postannut vastauksia foorumille, mutta kaikkea heidän ehdottamaansa olen jo kokeillut.
 
Päätän, että kyse on pakko olla IP/sijaintiongelmasta, ja soitan ystävälle kaupungin toiselle puolelle ja laitan hänet kirjautumaan tililleni. Sama ongelma. Viimeisenä keinona menen naapuruston suosittuun/kuumaan wifi-paikkaan. Tämä paikka on niin kuuma, että puhelimeni yhdistyy siihen ajaessani pelkästään ohi, mutta tällä kertaa on mahdotonta kirjautua verkkoon. Laitan salasanan kerran, toisen kerran, kolmannen kerran tarkistaen sen – muut ihmiset ovat kirjautuneena, joten ilmiselvästi se toimii. Mutta minä saan vain pyörivän odotusmerkin ja lopulta virheilmoituksen "verkko ei ole käytössä". Taas kerran, miten tämä on mahdollista? Olen luoja, hitto soikoon! Tunnen tämän prosessin hyvin – sen pitäisi sujua helposti!
 
Tulen takaisin kotiin ja onnistun löytämään asiakaspalvelun numeron. Saadessani lopulta yhteyden elävään ihmiseen, selitän parhaani mukaan nämä hyvin kummalliset ongelmat. Selitettyäni tilanteeni selvästi, pidän tauon ja odotan hänen vastaustaan. Linja on hiljainen. "Haloo? Onko siellä ketään?" kysyn. Ei vastausta. Ei mitään. Huokaisten suljen luurin, ja yritän uudestaan, paitsi että nyt en saa edes hälytysääntä. Tuo olematon puhelu on vallannut puhelinlinjani eikä se päästä siitä irti.
 
Selvästi jokin osani on päättänyt pysäyttää tämän prosessin siihen paikkaan. (Jospa "luomisvoimani" vain olisivat noin suuret menemisessä, pysähtymisen sijasta …) On aika puhua Itsen kanssa, joten avaan päiväkirjani – joka on paikka selkeyden, viisauden ja hyödyllisten neuvojen saamiseen – ja kaadan siihen turhautumiseni.
 
Energia liikkuu, epäilemättä. Käsivarteni ja käteni alkavat sykkiä kummallista, määrittelemätöntä kipua. Kasvojani polttaa. Kyyneleet tuntuvat tukkeutuneen kuivien silmieni taakse. Vatsani harkitsee aamiaisen perinpohjaista hylkäämistä. "Mitä tapahtuu?" kysyn.
 
Elämäsi muuttuu, Itseni julistaa.
 
Ai jaa, älä nyt viitsi, elämä muuttuu aina. Se ei ole tämä ongelma.
 
Täysin vieraat näkevät, luultavasti ymmärtävät väärin, torjuvat, pilkkaavat – oletko valmis siihen? Tiedät, mitä on tapahtunut menneisyydessä …
 
Joo, mutta tämä on eri aika. He eivät polta minua roviolla, ja pystyn käsittelemään kaiken muun.
 
Olet ollut tässä aiemmin. Muistako nuo fiksut ideat, joita sinulla oli Atlantiksella? Myit ne niin hyvin, että tuhannet, jopa miljoonat, ihmiset uskoivat sinua – ja katso, mitä tapahtui. Katso sotkua, jonka sait aikaan. Mitä jos sanasi satuttavat ihmisiä jälleen? Miten tiedät, ettei sitä tapahdu?
 
Kavahdan. Ei ole sopivaa vastausta.
 
Satojatuhansia vuosia syyllisyyttä ja häpeää, ja sinulla on selvästi edelleen velhon kykyjä. Luulitko oikeasti, että tämä sujuisi tasaisesti?
 
Kasvoni ovat kuumat ja kuivat, voin vain jatkaa hengittämistä. Olenko oikeasti valmis kohtaamaan tämän jutun? Yritän kertoa vain muutaman tarinan. Se on vain yksinkertainen kirja, miksi minun täytyy käydä läpi tämä kaikki? Mutta lohikäärme ei anna periksi. (Onhan se minä, ja olen ennen kaikkea itsepintainen.)
 
Oivallan, että jos en voi sallia toisten ihmisten nähdä minua, se on merkki, etten ole vielä halukas siihen, että Itseni näkee minut täysin. Ilmeisesti yritän edelleen piiloutua, kantaa syyllisyyttä ja katumusta jossain syvällä sisälläni. Luulin, että olin päästänyt siitä irti, mutta haluni "yksityisyyteen" on todellisuudessa häpeäviittani. Jos kaikki on omaa energiaani, kuka muu on näkemässä minut kuin Itseni?
 
Vetäen syvään henkeä avaudun näkemään syvemmin – tuntemaan syvemmin – tämän hehkuvan kuumuuden. Kasvoni ovat punaiset ja polttavat, käteni tärisevät. Tämä ei ole vielä valmis. Tunnen tulivuoren syvällä sisällä valmistautuvan uuteen syöksyyn. Pystynkö käsittelemään sen? Mitä muuta voisi mitenkään olla? Ja sitten se tulee, kirjani otsikko: Tarinoita viimeisestä elämästäni (Stories from My Last Lifetime).
 
VIIMEISESTÄ elämästäni? Oikeasti?? Jumalan ja kaiken pyhän edessä, mikä oikeus minulla on lopettaa ja lähetä pois? Kärsivällisyys, vahvuus, sinnikkyys, oikeamielisyys, kärsimys – kaikkea sitä ja enemmän voin tarjota roppakaupalla. Mutta ihmiskunnan hylkääminen huolehtimaan itsestään, ennen kuin siivous on tehty, ennen kuin olen lopulta korjannut asiat? Se menee vastoin kaikkea sisälläni, kaikkea mitä olen tehnyt, jokaista syytä jokaiseen elämääni jonka olen elänyt siitä lähtien. Miten voin vain antaa periksi ja lähteä? Ja miten uskallan ilmoittaa sen maailmalle?
 
No … tämä on valaisevaa.
 
Kuumat kyyneleet tulivat lopulta, hengitys oli katkonaista, keho luihin asti väsynyt, kurkku kuristunut surusta ja sydän musertunut aionien painosta. Kallis ihmisitseni oli kantanut niin valtavaa velkaa, niin suunnatonta vastuuta, ettei sitä voisi koskaan mitenkään selviytyä. Ja kuitenkin se yritti. Se teki työtä kovasti, se antoi paljon, palasi uudelleen ja uudelleen, vain havaitakseen takaisinmaksun täysin mahdottomaksi. Syyllisyys yhdistyi syyllisyyteen, häpeä häpeään, kunnes hän alkoi uskoa, että vika oli yksin hänen.
 
Kun velkaa ei voi maksaa, ainoaksi mahdollisuudeksi jää anteeksianto. Vastaanottaako hän sen? Voiko hän sallia painon nostamisen, vaikkei hän ole tehnyt riittävästi? Päästääkö hän irti, vaikkei hän ansaitse sellaista vapautta?
 
Ja minä luulin, että kirjan julkaiseminen olisi yksinkertainen prosessi.
 
Tuo päivä – ja järkevyyteni – oli käytetty. Nokkela määräaikani oli jäänyt toteutumatta. Ei voinut tehdä mitään muuta, kuin vajota mukavaan kylpyyn ja mennä nukkumaan, luovutettuani sielulle kaiken, mitä voisi tehdä. Seuraavana aamuna päätin ottaa taas yhteyttä asiakaspalveluun. Tällä kertaa puhelu ei hävinnyt minnekään, ja erittäin avulias henkilö toisessa päässä tarjosi uskomattoman yksinkertaisen ratkaisun. Päivän loppuun mennessä tuo prosessi olisi valmis, ja seuraavana aamuna sivu oli hengissä, kirja myynnissä, ja onnelliset uutiset voitiin lopulta jakaa.
 
Entä ihmisitseni? Kaikki tuo syyllisyys ja häpeä, jota hän oli yrittänyt selvittää aioneita – no, tuollaisen ikivanhan ja läheisen kumppanin poissaoleminen tuntuu vähän oudolta, mutta hän alkaa tottua siihen. Hän kulkee vähän arvokkaammin ja hengittää vähän vapaammin. Ja vaikka hän on vielä vähän mustelmilla lohikäärmeen rajusta myötätunnosta, hän miettii, mitä ihmeitä on vielä kaiken alla.
 
Oleminen oikeasti Itsen näkemä merkitsee, että on viimeinkin turvallista olla kaikkien näkemä.
 
Oivallus, ettei velkaa voi koskaan maksaa takaisin, merkitsee, että ainoa vaihtoehto on anteeksianto.
 
"Stories from My Last Lifetime" on saatavana Amazonista täältä.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Next >