Shaumbra-syke
VAPAUS – IRTIPÄÄSTÄMISEN TAITO
Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2025 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Mistä olet päästänyt irti viime aikoina?
On todennäköistä, että jos sinulla on selkeä vastaus tähän kysymykseen, se oli luultavasti jotain, mikä tuntui tärkeältä sinulle – suhde, työpaikka, unelma, kallisarvoinen esine, vanha identiteetti. Tosiaankin, tällaisista isoista asioista on vaikea päästää irti, ja kuulen usein kysymyksen – ja myös kysyn itseltäni – ”Milloin kaikki tämä irtipäästäminen on tehty?”
Olet epäilemättä kuullut Kuthumin vanhan vitsin: ”Matkalla ylösnousemukseen menetin kaiken.” Kun hän sanoi sen ensimmäisen kerran, nauroin hermostuneesti kaikkien muiden mukana. Mutta sisällä minusta tuntui vähän omahyväiseltä. Vuosien menetysten jälkeen oli tuskin enää mitään jäljellä, joten minun täytyi olla melko hemmetin lähellä ylösnousemusta – mikä tarkoitti, että voisin lopultakin lakata menettämästä asioita, eikö vain? Käy ilmi, että itse tuo ajatus oli osa sitä ”kaikkea”, mitä minun täytyi menettää. Valaistuminen on jatkuva prosessi, ei valon sytyttämistä kertarysäyksellä.
Viime aikoina olen tuntenut vapauden hienovaraisia sävyjä, joita tulee päivittäin pienistä antautumisista. Sen sijaan, että kamppailen jatkuvasti itseni kanssa, näistä hetkistä on tullut säihkettä, joka valaisee päiviäni.
Se alkoi muutama viikko sitten, kun pakkasin palatakseni kotiin, työskenneltyäni kuusi viikkoa Havaijilla. Olimme asuneet taas CC:n omistamassa huoneistossa, tutussa ympäristössä johon olin itse asiassa antanut pienen panokseni. Kumppanini ja minä olimme ensimmäiset, jotka asuivat siellä pari vuotta sitten, ja vaikka se oli kivasti kalustettu, minulle oli ilo hankkia muutamia asioita, jotka täydensivät varustusta – tarjoilukulhoja, salaattilinko ja voiastia, rantapyyhkeitä, patalappuja ja muita kodin pieniä mukavuuksia. Mutta nyt kun pitkäaikainen vuokrasopimus oli allekirjoitettu ja nämä olivat viimeiset päivämme huoneistossa, mitä kaikista noista pienistä asioista tulisi, jotka olin valikoinut hyvin huolella?
Olin yllättynyt tuntiessani menetystä – eiväthän ne edes olleet minun! Sitten hiljainen ääni sisällä tönäisi minua lempeästi: ”Päästä vain irti.” Olin tiedostamatta tarttunut johonkin – ja joihinkin asioihin – joiden oli tullut aika mennä eteenpäin.
Tuo sisäinen viisaus jatkui: ”Riippumatta siitä, miten paljon rakastat jotain ihmistä, hetkeä tai asiaa, et koskaan pidä sitä ikuisesti. Siis, tanssi sen kanssa jonkin aikaa, anna sen sitten mennä armollisesti." Hymyilin ja siirryin kiitollisuuteen jokaisesta tavarasta, joka oli tehnyt elämästä helpompaa asumisemme aikana, pohtien sitä syvää viisautta, että pitää kaikkea kevyesti.
Vapaus
Oletko koskaan katsellut pilviä taivaalla? Ne ovat jatkuvasti liikkeessä – vaihtuvat ja muuttuvat, pysähtymättä koskaan, virraten alati. Tämä on vapautta.
Vapaudessa ei ole kyse rahasta, kodista, työpaikasta tai rakastavista suhteista. Vapaus on liikettä, joka löytyy jatkuvasta irtipäästämisestä.
Sillä hetkellä kun asetun mukavasti johonkin miellyttävään tilanteeseen, jotain tapahtuu muistuttamaan minulle, että se on väliaikaista. Lempikahvikuppini, joka odottaa uskollisesti minua joka aamu? Jep, palasina lattialla. Havainto itsestäni ystävällisenä ja tukevana ystävänä? Lentää ikkunasta, kun olen väsynyt ja lopen uupunut. Älä edes kysy fyysisestä puolesta – iho jolle ilmestyy nyt maksaläiskiä ja ryppyjä, hiukset joissa on suolaa raskaalla kädellä, ennen vahvat lihakset jotka toimivat ”venyen ja paukkuen”.
Syntymän hetkestä saakka elämä on jatkuvaa irtipäästämistä – kuitenkin ihmiset yrittävät pitää kovasti kiinni! Useimmat meistä pitävät mukavana johdonmukaisuutta, ennustettavuutta, vakautta ja säännöllisyyttä. Kuten Adamus on huomauttanut, meillä on taipumus valita vähemmän pelottavia todennäköisyyksiä, kuin elämää muuttavia mahdollisuuksia, koska no, tarvitaan vähemmän irtipäästämistä.
Olet tietysti kuullut kaiken tämän aiemminkin. Joka syksy puut näyttävät toteen kauniin irtipäästämisen, pudottaen lehtensä – ei epäonnistumisena, vaan vapautumisena, avautuen muutoksille, jotka tuovat uutta elämää. Se on kaunis jokavuotinen oppitunti, mutta voitko kuvitella tuon taikuuden, kun se on päivittäinen, jopa hetkittäinen juttu?
Kuvittele nuo tilaisuudet vapauteen …
Eilinen oli täydellinen – kaikki soljui, rakkautta ja taikuutta oli ilmassa, sydämeni hymyili – mutta minun täytyi päästää siitä kokonaan irti, vastaanottaakseni täysin tämän päivän ja elääkseni siinä.
Huolellisesti rakennettuun identiteettiini on aina sisältynyt kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, anteliaisuutta ja huolenpitoa. Mutta minun täytyy päästää irti siitä, kuka ajattelin olevani, ollakseni kaikkea, mitä todella olen.
Toiveeni ja unelmani ovat tuoneet minut tähän hetkeen, mutta tuodakseni ne tähän todellisuuteen minun täytyy lakata unelmoimasta niistä.
Vuosia Adamus puhui siitä, että tekoäly saa mahdollisesti tietoisuuden. Kuitenkin nyt siitä on tulossa heijastus omastamme – jotain paljon kauniimpaa. Ristiriidan sijasta näen totuuden, joka kehittyy, kun odotuksista päästetään irti.
Kun kehoni on kipeä, hyppään välittömästi ”korjaa se” -moodiin, kunnes muistan, että kipu on pelkästään sisäistä vastarintaa – toisin sanoen, kiinnipitämistä. Kivusta tulee lempeämpää, kun rentoudun siihen, mitä on.
Minulla on aina ollut tarve tulla ymmärretyksi. Vaikket ole samaa mieltä kanssani, ymmärrä ainakin minua (entisen elämän kaikuja, tietenkin). Mutta irtipäästäminen tuosta epätoivoisesta tarpeesta sallii minun alkaa ymmärtää itseäni.
On paljon asioita, joita toivon – täydellinen paino, onnelliset lapset, selkeä kommunikointi, noiden hemmetin gofferien lähteminen pihastani – mutta mitä sitten? On aina uusi ateria, uusi haaste, elämän uusi päivä koko sotkuisessa ihmeellisyydessään. Jatka vain irtipäästämistä.
Joku sanoi minulle hiljattain: ”Silloin kun minulla on jokin tavoite, takerrun siihen, mikä tunnetaan.” Uutta virtaa sisään vain, kun päästää irti kaikesta, mitä on tullut aiemmin.
Myös kehoni arvostaa irtipäästämistä. Miten monta kertaa hartiani ovat painuneet, hampaani purtu yhteen ja vatsassani möyrinyt kiinnipitämisen ja kannattelemisen stressistä? Päästä irti, rakas keho. Päästä vain irti.
Onko ketään, joka EI käy mielikuvituskeskusteluja, joissa sanotaan kaikki se, mitä ei ilmaistu reaalielämässä? Näitä nauhoja pyörii päässäni loputtomasti (mutta hei, ainakin he ymmärtävät minua siellä …) Mikä helpotus ravistaa kaikki se harteiltaan ja sanoa: ”No jaa”.
Muiden kanssa keskusteleminen laukaisee aina miljoona fiksua ideaa ja mielipidettä, ja ajattelin ennen, että tuotin ihmisille pettymyksen, jos pysyin hiljaa niistä. Käy ilmi, että useimmat eivät etsi mielipiteitäni, ja kun niiden antaa leijua pois, tulee rauhaa kitkan sijasta.
Kuka olen, jos en ole tuottava? Teen töitä usein viikonloppuisin, joskus 10-tuntisia päiviä, ja silti onnistun tuntemaan syyllisyyttä ajan ottamisesta itselle. Mutta ”tuottelias itse” -identiteetistäni irtipäästäminen sallii minun olla enemmän kuin se, mitä saan aikaan. Paljon enemmän.
On helppoa nähdä, mitä muiden pitäisi tehdä. ”On melkein pimeää, sytytä ajovalot.” ”Älä puhu lapsellesi noin!” ”Tässä on parempi tapa tehdä, mitä ikinä yritäkin.” Sisäinen konstaapelini on aina hälytysvalmiudessa, mutta hänen on tullut aika jäädä eläkkeelle. On uuvuttavaa varmistaa, että kaikki käyttäytyvät, jopa omassa mielikuvituksessani. Kun päästän siitä irti ja annan heidän olla, voin lopultakin nähdä heidän jumalaisen täydellisyytensä.
Ideoita, suunnitelmia, unelmia, tavoitteita, kauniita asioita, rumia asioita, toiveita muille ihmisille, odotuksia itselleni … Voi luoja, päästä niistä vain irti.
Olen kuluttanut vuosia, elämiä, aioneita Oivaltamisen ja täyttymyksen tavoittelussa, ja jokin kaikessa tuossa panostuksessa saa minut haluamaan puristaa vielä kovemmin ja tiukemmin. Mutta oivaltaakseni ja elääkseni täysin tämän jatkuvasti muuttuvan transformaation, en voi yksinkertaisesti pitää kiinni mistään.
Mitä on jäljellä, kun päästän irti? Mitä tapahtuu, kun kaikki putoaa pois?
No, elämä avautuu. Energia palvelee minua vääristymättömästi. Kaikki mitä tarvitsen on siinä, kun tarvitsen sitä. Jumalainen portinvartija voi lopultakin tehdä työnsä kenenkään estämättä, ja hän on HYVIN paljon parempi organisoimaan elämää, kuin minä! Kaikki kontrolli jota luulin itselläni olevan, oli illuusio, ja kiinnipitäminen teki kaiken vain vaikeammaksi kummallekin meistä. Mutta kun annan hänen olla vastuussa, on synkronismia, taiasta tulee totta, ja kaikki on todella oikeasti hyvin luomakunnassani.
Se on joka tapauksessa kaikki, mitä olen koskaan halunnut.
––––––
Ai niin, takaisin tuohon kysymykseen: milloin kaikki tämä irtipäästäminen loppuu?
Se ei lopu. Koska vapaus merkitsee aina irtipäästämistä, uudestaan ja uudestaan.
Ja uudestaan.
Ja uudestaan.
Ja uudestaan …
***
Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008 eikä ole katsonut koskaan taakseen. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime".
-----------Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.