Shaumbra-syke
KIIVAS RAKKAUS

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Helmikuun 2025 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Miten voin rakastaa ihmisiä, joista en pidä?

Uskonko oikeasti Rakkauteen 2.0? Sen mihin uskon, täytyy olla käytännönläheistä ja sovellettavissa jokapäiväiseen elämään, koska kaikki kivat käsitteemme ja teoriamme ovat hyödyttömiä, jos en voi ruumiillistaa niitä, uudelleenkäynnistettävän maailman sotkuisissa juoksuhaudoissa. Minulle kiihkeä sitoutuminen rakkauteen on pakottavampaa kuin koskaan. Mutta miten rakastat ei-rakastettavia?

Miten voin löytää hyvyyttä niistä, jotka näyttävät pahoilta?

Ihmisen hyvyyteen uskominen on teoriassa helppoa. Voimme löytää innostavia esimerkkejä ystävällisyydestä ja myötätunnosta ympäri maailmaa. On myös melko yksinkertaista nähdä hyvyys ympärillämme olevissa, myös vieraissa ihmisissä jotka kulkevat ohi. Varsinainen haaste on jossain abstraktin ja läheisen välissä. Miten voin nähdä hyvyyttä ihmisissä, jotka vaikuttavat sydämettömiltä, ahneilta, vallanhimoisilta ja välinpitämättömiltä aiheuttamastaan kärsimyksestä? Miten voin löytää valon tuosta pimeydestä?

Nämä arvoitukset ovat haastaneet minut viime aikoina, ja ratkaisuja ei ole tullut helposti. Keho jännittyy, sydän alkaa hakata, ja mieli alkaa huutaa. Mutta se on vain niin, etten voi vapauttaa itseäni sanomalla: ”Se on liian vaikeaa”, tai ”En tiedä miten”. Jos valitsen jonkin uskomuksen, sen täytyy päteä universaalisti, ei vain silloin kuin se on helppoa. Jos uskon ihmisen hyvyyteen, minun täytyy löytää se kaikista, myös vaikeimmista ihmisistä ja silloinkin kun se tuntuu mahdottomalta.

Kaikkien noiden uutistarinoiden jatkuessa, olen tuntenut usein pakahtuvani raskauteen, pelkoon ja vihaan – jääden kiinni tunnemyllerrykseen tilanteista, jotka eivät ole oikeasti edes minun kannettavakseni. Muiden ihmisten valtapelien katsominen voi olla tosiaankin raivostuttavaa – epäilemättä siksi, että ne peilaavat osia itsestäni, jotka tekivät samaa muissa elämissä. Mutta tuntuu kamalalta ”vajota” vihaan, närkästykseen tai pelkoon, enkä selvästikään pysty muuttamaan muita täyttämään odotuksiani, joten … mitä tehdään?

Pyysin Itseltäni opastusta siinä, miten pidetään tasapaino tämänhetkisessä kaaoksessa. Vastaus tuli näkynä Platon luolasta – varjojen, hirviöiden, illuusioiden ja pelon paikasta, jota kontrolloivat näkymättömät nukketeatterin esittäjät.

–––––

Platon luola-allegoria on vertauskuva ihmisen havainnosta ja tiedosta. Tarinassa vangit on kahlittu pimeään luolaan, kasvot seinää kohti, kykenemättä näkemään ulkopuolista maailmaa. Tuli heidän takanaan heijastaa esineitä/asioita seinään, ja vangit luulevat noita varjoja todellisuudeksi. Jos vanki vapautettaisiin ja hän altistuisi ulkopuoliselle maailmalle, hänelle olisi alkuun kamppailua ymmärtää esineiden todellisia muotoja, kun hän oli aina tuntenut vain niiden varjokuvat. Tuo vertauskuva havainnollistaa, miten ihmiset voivat elää tietämättömänä ja luulla illuusioita totuudeksi, ja se korostaa transformoivaa valaistumismatkaa, jossa yksilö siirtyy väärien uskomusten varjoista ymmärryksen ja totuuden selkeyteen (lähde).

–––––

Pohtiessani tätä kuvaa valkeni viisaus: varjoja voi olla vain pimeässä. Kun on tarpeeksi valoa, ne yksinkertaisesti häviävät, riippumatta siitä mistä tuo valo tulee.

Varmasti pakeneminen tuosta luolasta valaistumisen auringonpaisteeseen olisi mahtavaa, mutta mitä jos nuo ”vangit” tietäisivät, että heillä on jo valonlähde sisällään? Mitä jos ketään ei tarvitse pelastaa tai haastaa tai muuttaa, koska oikeasti tämä Maa-luola tarvitsee vain enemmän valoa?

Samaan aikaan kun minulla ilmeisesti on edelleen aspekteja, jotka haluavat tarttua miekkaan ja taistella kaikkea paskaa vastaan, mitä maailmassa on, mestari-itseni tietää, että demonit ovat oikeasti vain varjoja. Eikä taisteleminen muuta niitä yhtään sen enempää, kuin sitä kiviseinää, jolla ne tanssivat.

Toisin sanoen, silloin kun maailma tuntuu kaoottiselta ja olevan täynnä tuskaa, kun ”hirviöt” hallitsevat uutisia, ja kun olen neuvoton, ratkaisu on yksinkertainen: säteile, koska vain valoa tarvitaan. Entä jos jokin edelleen pelottaa minua? Kuiskaan itselleni: ”Lisää valoa. Lisää valoa. Lisää valoa.”

Viimeinen asia jota tämä maailma tarvitsee, on pelästynyt ja turhautunut mestariuiden havittelija. Minun ei tarvitse taistella kammottavia hirviöitä tai niiden pelottavia varjoja vastaan. Minun täytyy vain säteillä tarpeeksi kirkkaasti, jotta minä näen oikean todellisuuden – tuon hyvyyden, jonka tiedän jo olevan siellä. Varjot voivat olla vakuuttavan todellisia, mutta kieltäydyn tulemasta huijatuksi. Siis, rentoudun, hengitän syvään ja annan kehoni tietää, että se on turvassa taas – ja sama uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan. Muistutan itselleni, että ihmiset jotka pääsevät otsikoihin, eivät ole luonnostaan pahoja – he selvittävät vain kiireisenä, miten energia toimii, aivan kuten me teimme. Erona on, että heidän pelinsä pelataan loppuun kaikkien nähtävissä.

Siis, silloin kun vatsani kiristyy ja pelko hiipii sisään, ja kun mieleni alkaa raivota pimeyttä vastaan, kuiskaan taas itselleni, kiivaammin tällä kertaa: ”Lisää valoa, kulta. Lisää valoa. Lisää valoa!” Ja tiedätkö mitä? Kun teen näin, kätketyt hyvyyden kipinät alkavat tulla näkyviin ja rakkaus kasvaa luonnostaan.

”Kiivas rakkaus” ei merkitse sen pakottamista muille. Rakkaudessa 2.0 ei ole edes kyse muista ihmisistä. Siinä on kyse kiivaasta sisäisestä sitoutumisesta olla rakkaus, vaikka mikä olisi. Se on kieltäytymistä antamasta periksi stressille, pelolle ja kauhulle, riippumatta siitä mitä maailmassa tapahtuu. Näin ollen, silloin kun jotkut osani edelleen reagoivat noilla tunteilla, se kertoo minulle vain, että on joitain aspekteja, joiden täytyy tulla kotiin.

Mestari ei yksinkertaisesti elä ahdistuksessa ja pelossa. Siis, kiivaalla päättäväisyydellä valitsen säteillä, rakastaa ja nähdä hyvyyttä jokaisessa sielussa tällä planeetalla. Se on siellä – riippumatta siitä, löydänkö tavan havaita sen, vai antaudunko varjoille. Havainto luo todellisuuden, ja havaintotapani on aina minun valintani. Jos leimaan jonkun tyranniksi tai sosiopaatiksi tai joksikin muuksi ”muuksi”, peitän hänen luontaisen hyvyytensä näkyvistäni ja uskon pelottaviin varjoihin, mikä ei vapauta minua luolasta. Siis, jälleen kerran palaan kiivaasti rakkauteen muistuttamalla itselleni: ”Valoa, valoa, lisää valoa.”

Jos en pysty näkemään heidän hyvyyttään, niin kuka näkee? Tätä rakkautta Jeshua opetti.

Muutama päivä sitten minulla oli katkeransuloinen kokemus katsoessani presidentti Jimmy Carterin hautajaisia – hän oli lahjomaton ja myötätuntoinen mies. Yksi anti oli Jeshuan Vuorisaarnan lukeminen. En ollut kuullut sitä vuosikymmeniin, mutta tässä nykyaikakaudessa siihen tuli uutta purevuutta minulle:

Siunattuja ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Siunattuja ovat surevat, sillä he saavat lohdutusta.
Siunattuja ovat lempeät, sillä he perivät maan.
Siunattuja ovat ne, joilla on hyvyyden nälkä ja jano, sillä heidät ravitaan.
Siunattuja ovat armeliaat, sillä heidät armahdetaan.
Siunattuja ovat puhdassydämiset, sillä he näkevät Jumalan.
Siunattuja ovat rauhantekijät, sillä heitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.
Siunattuja ovat ne, joita on vainottu hyvyytensä vuoksi, sillä heidän on taivasten valtakunta.

Siunattuja olette te, silloin kun ihmiset loukkaavat ja vainoavat teitä ja sanovat totuudenvastaisesti kaikenlaista pahaa teitä vastaan rakkauden vuoksi. Riemuitkaa ja iloitkaa, sillä palkkanne taivaassa on suuri.

Olette maailman valo. Kaupunki ylhäällä vuorella ei voi pysyä piilossa. Eivätkä ihmiset sytytä lamppua ja laita vakan alle, vaan lampunjalkaan, josta sen valo loistaa kaikille talossa oleville.*

Ihmiset jotka ovat syventyneet valtapeleihin ja varjojen heittämiseen, ovat negatiivisuuden eksperttejä – se on heidän leikkikenttänsä. Mutta silloin kun valaisemme heidän hyvyytensä ja säteilemme rakkautta joka tapauksessa – no, se on kartoittamatonta aluetta.

Kiivaassa rakkaudessa ei ole kyse muiden ihmisten tekojen puolustamisesta. Siinä on kyse niiden havaintotapojen valitsemisesta, jotka palvelevat minua mestarina maan päällä. Ja tämä mestari on päättänyt valita rakkauden, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

*Matteus 5:3–14, uusi kansainvälinen versio, pienen kirjailijan vapauden kera (suom. huom. suomennettu suoraan tekstistä, ei suomenkielisen raamattukäännöksen mukainen)

***

Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008 eikä ole katsonut koskaan taakseen. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime".

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.