LÄHDEKOODIN EDITOINTIA
Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
2.6.2023
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Silläkin uhalla, että kuulostan tukevani ihan liikaa ajatusta tästä todellisuudesta keinotekoisena tietokonepelinä, niin olen yrittänyt murtaa lähdekoodia noin 15 vuotta. En ole tehnyt sitä, mutta se on tehty. Luulen, että se oli enemmän ajoitusasia – se galaksin osa jossa olemme, ja enemmistön vapaa tahto. Useimmat ihmiset ovat halukkaita muuttumaan tässä kohtaa, vaikka ulkoista liikettä ilmenee minimaalisesti.
Ennen kuin menemme liian pitkälle tätä tietä, on tärkeää huomata, että me ihmiskuntana saamme päättää, mihin tämä laiva menee. Kerran ihmiskunta putosi niin syvälle egon pimeyteen, että yhteys jumalaisiin juuriimme oli melkein poikki. Olemme kamppailleet siitä lähtien, ja tuo matala värähtely veti puoleensa ei-haluttua sekaantumista. Viimeiset noista ei-ihmisistä, jotka osallistuivat meidän pitämiseemme mahdollisimman matalassa värähtelyssä, lähtivät planeetalta viime vuonna. Uusi missio oli poistaa ne rakenteet, joita käytettiin ihmiskunnan rajoittamiseen. Tämä poistaminen alkoi maaliskuussa 2023, ja se on lisännyt vauhtia.
Monta vuotta olen asettanut ylösnousemuspilareita neljänteen ulottuvuuteen, vaihtoehtona kaikelle mikä haluaa lähteä. Vuonna 2021 noita pilareita käytettiin yhtäkkiä paljon. Ei-ihmisvaikuttajat olivat kuin rottia, jotka jättävät uppovan laivan. Olen laittanut myös parannussessioita ihmissydänverkkoon kaikkien saataville. Yhdisty vain ihmissydänverkkoon ja pyydä saada mitä tahansa, mikä tukee korkeinta hyvääsi. En ole ainoa, joka tallettaa upeita juttuja sinne! (Olen laittanut vain asioita, joihin pääsemiseen vaaditaan vapaa tahto. Kaikkien käytettävissä, mutta valinta on henkilökohtainen.)
Minulla on ollut kuluneen viikon kuva pyrypallosta, joka käännetään oikeinpäin. Enemmän populaarikulttuurin analogia olisi ylösalaisin-maailma Netflixin Stranger Thingsissä. Olemme eläneet ylösalaisin, yrittäen teeskennellä, että se on normaalia. Tämä on ollut erityisen vaikeaa sieluille, jotka inkarnoituivat Harmonisen yhtymisen jälkeen 1987. He eivät olleet valmistautuneet asioiden olemiseen niin takaperoisia.
Eteenpäin mentäessä asiat näyttävät enemmän normaalilta niille, jotka ovat tarpeeksi hereillä käsitelläkseen ne, ja paljon hämmentävämmältä niille, jotka ovat (pakon sanelemana) sopeutuneet tuohon ylösalaiseen maailmaan. Jotkut valitsevat herätä, toiset valitsevat kuolla. Joka tapauksessa, heidän sielunsa on valinnut sen. Ei tuomitsemista.
Henkilökohtaisesti tunnen uskomatonta rauhaa. Myös yrittäessäni olla huolissani tai tuomita tavan vuoksi, en pysty. Mieleni läpi kulkee jatkuvasti fraasi: "Hyväksy elämä sellaisena, kuin se on." Tähän huonosti sopivaa selviytymiskäyttäytymistäni tiheydessä on ollut pyrkiä ja yrittää kontrolloida elämää tahdollani. "Hyväksyminen" ei ole koskaan ollut vahva lajini, joten tämä hyväksymismantra tuo minut takaisin tasapainoon.
Tämä kesäkuun ensimmäinen viikko on erityisen voimallista aikaa päästää irti vanhoista kaavoista. Käänny vain sisäänpäin ja anna lupa vapautua kaikesta, mikä ei enää palvele korkeinta hyvääsi. Mikä tuo sinut takaisin tasapainoon? Oletko huomannut mitään tapoja, jotka ovat menettäneet vetovoimansa? Anna vanhojen tapojen mennä. Ei kauaakaan, kun meillä on uusi suunta, uutta intoa. Vanhasta kiinnipitäminen tuo vain kärsimystä. Vapaus tapahtuu ensin mielessä. Vapautukoot mielemme, ja todellisuus seuraa. Tätä varten tulimme.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.