Päivän uffo

Kun savolainen puhuu, on vastuu uffolla




HomeViestejäJohn McCurdyLokakuu 2018 - Joki

Lokakuu 2018 - Joki

JOKI

Kirjoittanut John McCurdy (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2018 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olin ollut aikanani monilla joilla – jotkut mahtavia ja kauniita, toiset rumia ja haisevia. Minulla oli ollut paljon uskomattomia seikkailuja vanhassa kunnon pikku veneessäni, mutta monista suurista näkymistäni ja mainostajien vielä suuremmista väitteistä huolimatta, ne kaikki päätyivät samaan tylsään Yhdenmukaisuusmereen.

"On oltava jotain muuta", sanoin itselleni istuessani yksi puistonpenkillä Vesimies-joen rannalla. "Olen väsynyt ja kyllästynyt, ja tiedän vain, että jossain on joki, joka voi viedä minut johonkin uuteen paikkaan. Tunnen sen luissani ja ytimissäni, mutta olen etsinyt kaikkialta, enkä ole löytänyt."

"Tiedän, missä se on", ääni sanoi. Hypähdin vähän ja hätkähdin, kun huomasin miehen istuvan vieressäni penkillä.

"Anteeksi kuinka?"

"Tiedän, mistä etsimäsi joen löytää."

"Tiedätkö? Mistä?"

"Se on suoraan edessäsi."

"Höpö-höpö. Olen mennyt tämän joen alas satoja kertoja, ja se laskee Yhdenmukaisuusmereen, aivan kuten kaikki muutkin."

"Aa, mutta et ole koskaan sallitut joen kuljettaa itseäsi? Oletko koskaan kertonut joelle, että haluat mennä johonkin uuteen paikkaan, ja sitten laittanut sivuun melasi ja antanut sen viedä sinut sinne?"

"Olet hullu!" huudahdin. "Se olisi itsemurha! Ja miksi puhuisin joelle? Se on vain vettä, ja se voi mennä vain sinne, minne penkereet ohjaavat."

"Ehkä", hän sanoi katsoen keskittyneesti silmiini. "Tai kenties joissa on enemmän, mitä oivallat. Ja kenties olet jo kertonut tuolle joelle, mitä haluat, ja siitä syystä minä olen täällä."

Tuijotin häntä.

"Minun on juostava", hän sanoi ja nousi äkkiä ylös. "Mutta vien erään ryhmän jokea alas huomenna, emmekä me mene tuohon mereen. Lähdemme tasan klo 6 aamulla, jos olet kiinnostunut."

Tuijotin jokea hetken epäuskoisena. "Mutta …", aloitin, ja kun katsoin, mies oli poissa.

Mikä hullu mielipuoli! Mutta jonkin hänessä kiehtoi minua, ja kun pääsin kotiin, tiesin, etten pystyisi lepäämään, ennen kuin tiesin, mitä se oli. Olin kyllästynyt, eikä minulla ollut joka tapauksessa mitään hävittävää, joten miksi en lähtisi pikku seikkailulle?

Varhain seuraavana aamuna työnsin pikku veneeni – ruokaa, vettä ja varusteita huolellisesti pakattuna sisään – jokeen ja livuin paikkaan, jossa tuo opas joka oli jo omassa veneessään, katseli ihmisjoukkoa, joka yritti epätoivoisesti sulloa liikaa tavaraa veneisiinsä. Heti kun hän näki minut, hän huusi joukolle: "Lähdemme nyt! Te ette tarvitse kaikkea tuota tavaraa, joten tulkaa mukaan tai jääkää jälkeen, oman valintanne mukaan."

"Tervetuloa Oivaltamisjoelle!" oppaan ääni leijui veden yli, kun me kaikki keräännyimme hänen ympärilleen veneissämme ja aloitimme matkamme. "Olen kanssanne koko ajan, mutta tulette tekemään jotain, mitä kukaan ei ole koskaan tehnyt. Minäkään en ole ollut siellä, minne menette, joten olette täysin vastuussa omasta matkastanne."

"Tämä tyyppi on hullu!" joku huusi. "Kaikki tietävät, että tämä on Vesimies-joki eikä tämän kohdan ja Yhdenmukaisuusmeren välillä ole mitään uutta!"

"Sinulle se on totta", opas sanoi. "Sillä joki heijastaa aina odotuksiasi. Jokaisen joka ei voi hyväksyä, että tässä tilassa saattaisi olla useampi joki, pitäisi kääntyä nyt takaisin, sillä tästä tulee rankka matka, joka kumoaa kaiken, mitä luulitte koskaan tietävänne. Teidän olisi parasta mennä kotiin ja nauttia tylsästä ja mukavasta elämästänne, kun voitte." Melko monet ihmiset kääntyivät silloin takaisin, ja minä tunsin houkutusta siihen, sillä tämä opas oli selvästikin hullu. Mutta olin saanut tarpeekseni tylsästä ja mukavasta elämästäni, joten jäin vain nähdäkseni, mistä ihmeestä hän oikein puhui.

Pian kaarsimme mutkasta, ja meidät pyyhkäistiin ensimmäiseen koskeen. Se oli helppo, olin mennyt siitä läpi monta kertaa, joten en miettinyt kahta kertaa, kun laitoin melani veteen ja tähtäsin tavanomaiselle reitille. Mutta yllätyksekseni mitä kovemmin meloin, sitä enemmän joki tuntui taistelevan minua vastaan! Sitten veneeni kääntyi ympäri, ja olin vedessä enkä voinut tehdä muuta, kuin antaa sen kuljettaa minut hiekkasärkälle kosken alapäässä. Myös osa varusteistani huuhtoutui sinne, kaatuneen veneeni rinnalla.

"Se oli mahtavaa!" opas sanoi nauraen ja istui tyynenä veneessään, kun vesi syöksyi ohi. Tuijotin häntä. Missä hänen melansa oli? Miten hän teki sen? "Tällä joella on vain yksi sääntö", hän sanoi: "Salli sen kuljettaa sinua."

"Tietysti se kantaa minua!" vastasin närkästyneenä.

"Miksi sitten kulutat niin paljon energiaa taistelemiseen sitä vastaan?" hän kysyi, ennen kuin sujahti vaivattomasti puhumaan jonkun toisen kanssa.

Huuhtouduttuani rannalle vielä monta kertaa, hellitin lopulta veneeni kontrolloinnissa, enimmäkseen puhtaasta noloudesta. Ja yllätyksekseni menosta tuli paljon tasaisempaa. Siinä ei ollut mitään tolkkua.

Matka jatkui, ja muutaman päivän päästä tulimme kanjoniin, jossa oli paljon voimakkaampi koski. Siihen mennessä olin oivaltanut, että siinä oli oikeasti jotain, mitä opas jatkuvasti kertoi minulle, ja juuri ajoissa muistin vetää melani pois vedestä. Hämmästyksekseni se oli tasaisinta menoa tuon kanjonin läpi, mitä minulla oli koskaan ollut, mutta se ei ollut mitään verrattuna yllätykseeni siitä, että ilmestyin kanjonista maisemaan, jota en ollut koskaan ennen nähnyt!"

"Onneksi olkoon", opas sanoi, kun hänen veneensä tuli vaivattomasti omani rinnalle. "Sallit lopultakin joen kuljettaa sinut jonnekin uuteen!"

Sitten joen virtauksesta tuli vielä voimakkaampaa. Se kulki joskus syvien ja petollisten kanjonien ja valkoisena kuohuvien koskien läpi, joita en ollut koskaan ennen nähnyt, ja joskus lempeiden kohtien läpi, jotka olivat niin kauniita, että henkeni salpautui. Opettelin pitämään melani pois vedestä, mutta hyvin usein jokin säikäytti minut ja unohdin. Se ei päättynyt koskaan hyvin, ja pian kaikki varusteeni, paitsi ihan välttämättömimmät, oli menetetty. Kuitenkin jotenkin minulla oli aina, mitä tarvitsin.

Opas kertoi meille nyt joka päivä, mitä tapahtui. "Olette astuneet täysin uuteen todellisuuteen", hän sanoi. "Aloitatte täysin uuden elämän kuolematta, joten kehonne täytyy sopeutua, ja se on tuskallista. Antakaa sen vain tapahtua, ja antakaa joen kuljettaa teitä. Se on luonnollinen prosessi, jonka olette valinneet, joten älkää taistelko sitä vastaan, älkääkä yrittäkö kontrolloida sitä. Joki tietää, mitä haluatte, ja se on täällä palvelemassa teitä, joten antakaa sen palvella!"

Kuusi päivää Vesimies-joelle lähtömme jälkeen pysähdyimme varhain, ukkosen jyristessä ihan kulman takana. "Olette päässeet näin pitkälle ja päästäneet irti hyvin paljosta, ja olen hyvin ylpeä teistä!" opas sanoi. "Mutta jos haluatte selviytyä tästä eteenpäin, teidän täytyy päästää irti kaikista taisteluistanne. Eikä vain joen kanssa. On aika päästää irti taisteluista itsenne kanssa, kehonne kanssa ja kaiken muun kanssa, sillä jokainen taistelu jota edelleen käytte, imee teidät suoraan pohjaan. Teidän ei tarvitse olla täydellinen, sillä joki puhdistaa teidät ja vie sen, mitä ette tarvitse enää. Mutta luottakaa minuun tässä: älkää menkö eteenpäin, ennen kuin olette vähintäänkin halukas päästämään irti taisteluista!"

Seuraavana aamuna heräsin varhain, innokkaana nyt näkemään, mihin tämä uskomaton seikkailu veisi minut. Jättäen telttani ja kaiken muun taakseni, istuin jo veneessäni joen reunassa, kun opas kutsui kaikki yhteen uuteen kokoukseen. "Tänään on oivaltamispäivänne", hän sanoi. "Tänään oivallatte, että olette itse luominen. Tämän joen energiat ovat teidän energioitanne. Sallikaa niiden palvella teitä, sillä tämä on se päivä, jolloin luoja (te) kohtaa itsensä omassa luomuksessaan ja kaikki kan- …"

Oppaan ääni hukkui joen ääneen, ja oivalsin yhtäkkiä, että veneeni oli jotenkin päässyt irti ja sitä kuljetettiin nopeasti virtaa alaspäin. Hetken olin paniikissa ja meloin epätoivoisesti rantaa kohti, huomatakseni vain, että joki työnsi minua kovempaa, ja sitten muistin. "Tähän on vain yksi asia", sanoin itselleni. Heitin melan pois ja antauduin. Ja sitten joki oli poissa. Lempeällä kuiskauksella se vain putosi altani, ja sukelsin veneeni kanssa sumupilveen, joka nousi alla olevasta ukkosesta.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan putosin tai leijuin, en tiedä kumpaa. Monia kokemuksia tuli vastaani matkan varrella: pitkä lentomatka; aurinkoinen Kreikan saari, jossa oli uskomatonta ruokaa ja uusia ystäviä; kaunis ja uskomaton nainen, jonka kanssa tunnen olevani "kotona"; asuminen kauniissa uudessa maassa, jonka olemassaolosta olen hädin tuskin tiennyt; olen naimisissa ja minulla on poikapuoli (hetkinen, mitä!); olen kanavoija (niinkö?) ja hyvin monia muita odottamattomia kokemuksia. Ja olen hyvin onnellinen! Katson ympärille. Venekin on hävinnyt. Nyt olen vain minä katsomassa itseäni. Miten tämä tapahtui? Onko se unta? Loppuuko se kohta äkilliseen törmäämiseen vesiputouksen pohjaan? Missä olen? Yhtenä hetkenä kävelen kauniilla ja kiinteällä maanperällä, seuraavana tunnun leijuvan/kelluvan, mutta missä? Joessa? Taivaalla? En osaa sanoa, ja se muuttuu jatkuvasti. En näe, minne olen menossa, mutta se missä olen, on hyvin kaunis, täynnä rakkautta, iloa ja armoa!

Voi ei, näen myrskyn aivan edessä. Hetken panikoin ja juoksen, ja myrskystä tulee välittömästi synkkä ja myllertävä hirviö, salamoiden iskiessä kantapäilläni. Sitten muistan ja pysähdyn. Antaudun, ja myrskystä tulee lempeää sumua ja lämmintä auringonpaistetta, joka hyväilee minua hellästi. Oivallan, ettei nyt ole muuta tehtävää, kuin päästää rakkaus sisään.

Voi, rakkaus! En ole koskaan tuntenut niin paljoa itseltäni tai toisilta! Nipistän itseäni, jos näenkin vain unta. Kehoni tuntuu repeytyneen tuhansiksi paloiksi, joista jokainen elää eri ulottuvuudessa. Olen hyvin herkkä.

Niin paljon iloa. Niin paljon kyyneliä. Niin elossa, niin lähellä kuolemaa. Niin hämmennyksissä. Niin selkeä. Niin …

"Tervetuloa uuteen elämääsi, ystäväni!" Se on opas kahdeksantena päivänä, ja istumme niityllä, joka on täynnä luonnonkukkia ja perhosia.

"Kiitos", vastaan. "Minusta tuntuu hyvin hämmentyneeltä, ja kehoni tuntuu siltä, että se voisi hajota koska tahansa. Ja olen hyvin onnellinen ja itken myös paljon!"

"Kukaan ei ole koskaan ennen kokenut tätä", hän sanoo. "En edes minä tai Kuthumi. Kehosi itkee, sillä se on ottanut vastaan koko tämän transformaation ikävimmät seuraamukset. Jatka vain sen sallimista, ja jatka kaikkien tämän uuden elämän kokemusten sallimista."

Katson ympärille, ja kaikki on uskomattoman kaunista. Tulevaisuus on tuntematon, eikä jokeakaan ole enää täällä opastamassa minua, mutta on virtaus tähän uuteen elämään. Ei, siinä on jokin läsnä, ja oivallan, että se on oma läsnäoloni. Olen omassa luomuksessani, ja antautuessani sille löydän suuren iloperustan, joka korvaa syvimmän hämmennyksen ja tuskan. Olen olemassa! Minä olen mitä olen! Ja kaikki on hyvin minun luomuksessani.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Next >