HomeViestejäMaria Chambers26.6.2020 - Valo ei tuomitse

26.6.2020 - Valo ei tuomitse

VALO EI TUOMITSE
 
Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)
26.6.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Kun ruumiillistamme hengen enemmän ja enemmän, tunnistamme jotain, mitä emme ole ehkä aiemmin tunnistaneet: henki, oma valomme, ei tuomitse meitä. Me ihmisenä teemme mahtavaa työtä siinä itse.
 
Mutta sitä emme tunnista, että kun tuomitsemme itsemme ja kaikki ne tunteet, joita tulee pintaan lisääntyvän valon, hengen ja sielutietoisuutemme läsnäolon vuoksi, tuomitsemme itse valon.
 
Koska pimeys, varjo, alemman taajuuden energiat – viha, suru, murhe, syyllisyys, katumus ja vastaavat – ovat valosta. Ne ovat osa sitä.
 
Siis valomme ei tuomitse meitä siksi, että meillä on noita tunteita. Se ymmärtää ne ja miksi niitä on. Se tietää myös, että ne eivät ole se ydinolemus, kuka olemme. Että ne ovat sen ihmisen sivutuote, joka on väliaikaisesti unohtanut, kuka hän on.
 
Sielumme ymmärtää, että nuo tunteet eivät ole hyviä eivätkä huonoja. Ei ole arvon tuomitsemista. Ei ole moraalista tuomitsemista.
 
Ihminen eksyy ollessaan pahoillaan, kun tuntee tiettyjä tunteita ja sitten vielä toimii niiden mukaan. Siitä tulee loputon itsensä tuomitsemiskierre ja sitten tuntuu uhrilta. Niistä tulee kaavoja, jotka toistuvat uudestaan ja uudestaan ihmisen elämässä.
 
Mutta se on jossain määrin hauskaa, että on ollut noita tunteita ja kaikkea draamaa niihin liittyen. Riippumatta siitä, miten tietoinen meistä tulee, meissä on aina osa, joka nauttii pienestä draamasta. Kenties ei enää niin paljon omastamme, mutta 3D-maailmasta voi saada paljon draamaa, eikö vain?
 
Välillä sorrumme siihen, enimmäkseen epäsuorasti tunteaksemme olevamme elossa, erityisesti jos on tylsyyttä, jota tässä transformaatiossa on. Ainakin jonkin aikaa, kunnes olemme aina vain integroituneempi Itseemme.
 
Ihminen on usein vähän rauhaton ilman pientä draamaa, vaikka se olisi toisarvoista. Muuten, se on ok. Itse ei tuomitse sitäkään.
 
KAKSINAISUUS ANTAA TIETÄ TÄYSIVALTAISUUDELLE
 
Tässä uudessa tilassa josta löydämme itsemme, huomaamme, ettei kaksinaisuus ole oikeastaan tekijä. Eli vastakohtia ei tarvita itsensä tuntemiseen tai todellisuutemme luomiseen. Kaksinaisuudessa kaikesta tulee peili. Jos ihminen ei salli kaikkien tunteidensa olla tai tukahduttaa suuren osan itsestään, hän kohtaa ulkopuolella peilin toisensa jälkeen tuosta osastaan.
 
Mutta kun sallimme kaiken itsessämme vain olla – kaiken, mitä ikinä tulee esiin – huomaamme, että tunteet näyttävät transformoituvan paljon helpommin rauhaksi ja iloksi.
 
Emme tarvitse enää ulkopuolisia peilejä oppiaksemme, kuka olemme. Siirrymme kaksinaisuudesta täysivaltaisuuteen.
 
Olen sanonut tämän aiemmin, ja luultavasti sanon tätä viimeiseen hengenvetooni saakka: tässä transformaatiossa ei ole kyse yrityksestä parantaa ihmistilaa, ihmispersoonallisuutta. Veteraanisielut täällä tietävät tuon totuuden turhankin hyvin.
 
Tässä heräämisessä ei ole kyse tulemisesta paremmaksi ihmiseksi. Voin pahoin pelkästään kirjoittaessani sen: tuleminen paremmaksi ihmiseksi. Emmekö ole kyllästyneet kaikkiin latteuksiin, jotka väittävät, että parempana ihmisenä oleminen on ratkaisu maailman pulmiin?
 
Useimmat meistä ovat onneksi siirtyneet ohi heräämisemme omahyväisyysvaiheesta. Nimittäin yrityksestä tehdä maailmasta parempi paikka, rukoilla maailmanrauhaa. Uhraten oman ilomme kollektiivin hyväksi.
 
Lopetimme kaiken sen, koska tunnistimme tuomitsemisen siinä, eikö vain? Kuka saa päättää, mikä on hyvä muulle maailmalle? Ei ole myötätuntoista työntää omaa agendaamme kenellekään muulle. Mukaan luettuna rauha.
 
On monia, jotka tekevät sitä nyt, eikä "minä olen" -olemuksemme tuomitse sitäkään. Se kaikki on vain hengen ilmaisemista. Se kaikki on osa heräämisprosessia. Enkä haluaisi elää maailmassa, jossa ihmiset eivät tarjoaisi apuaan tarpeessa oleville.
 
Mutta se ei ole pointti. Pointti on, että "minä olen" -olemuksemme ei ole kiinnostunut siitä. Se ei tuomitse maailmaa pahaksi paikaksi siksi, että tuo maailma ei ole vielä löytänyt globaalia rauhaa. Se ymmärtää, että ihmiskunta käy vain läpi omaa heräämisprosessiaan.
 
Mutta ihmiselle tuo paikka ei ole vielä mukava. Se ei ole tottunut toimimaan paikasta, joka ei tuomitse asioita – itsessään tai muissa.
 
Eikä sielumme pyydä ihmistä luopumaan tuomitsemisestaan. No, kenties jossain määrin. Mutta tuomitseminen korvataan jollain paljon tyydyttävämmällä.
 
Ja tietysti kaikki tuomitseminen tulee tunteesta, että ei ole riittävän hyvä, että tarvitsee saada joku olemaan väärässä voidakseen tuntea itse olevansa oikeassa. Ja siinä mielessä se on energian syömistä.
 
Mutta "minä olen" -olemuksessa ei ole hierarkiaa. Ei ole ylösnousemustikapuita alhaisesta ihmisestä ylösnousseeksi mestariksi tai oivaltaneeksi mestariksi. Hitler ja kuka tahansa mestari, joka on kulkenut maan päällä, ovat tasaveroisia. He ovat sieluja, joilla on ihmiskokemus.
 
Aioin verrata Hitleriä Äiti Teresaan, mutta hän oli marttyyri. Ja jokaisen marttyyrin tarvitsee uskoa sortajiin tai puutteeseen. Ei mikään upea roolimalli itserakkaudesta.
 
Juutalaiset ihmiset uskoivat syyllisyyteen, ja siellä missä on syyllisyyttä, on rangaistus, eikö vain? He antoivat itselleen joukkomurhan vahvistamaan tuota karmallista ihmisen keksimää uskoa syyllisyyteen.
 
Mutta tuokin uskomus on valosta. Se kaikki tulee valosta. Kun valo on antanut elämän jollekin luomukselle, sillä on vapaa tahto. Kaikkien noiden ihmisten "minä olen" -olemus salli ihmisvastineensa mennä ilmaisemaan ihmismuodossa, jopa siihen pisteeseen, että tarvitsee olla noin mahdottomassa tilanteessa.
 
Ja siitä kokemuksesta sielu keräsi paljon viisautta. Tärkeimmän ollessa, ettei kärsimys vie minnekään. Tietysti Jeshua oppi sen. Mutta surullista kyllä, uskonto jatkoi hänen elämänsä kärsimysaspektia, jokseenkin hyläten hänen todelliset opetuksensa, ja se on käyttänyt sitä sen jälkeen kyllästymiseen saakka.
 
Ja tietysti itse aiheutettu karma pätee myös muihin ihmisryhmiin. Ja sukupuolisotiin.
 
TÄYSIN UUSI ALUE
 
Kun siirrymme pois kaksinaisesta järjestelmästä, olemme täysin uudella alueella, ainakin ihmisen kannalta. Ei ole enää uhritietoisuutta. Se ei merkitse, ettei maailma ole edelleen patriarkaalinen järjestelmä. Ettei on lukemattomia epäoikeudenmukaisuuksia joka päivä. Mutta ihminen joka haluaa olla todellinen itsensä, "minä olen" -olemuksensa tässä elämässä, väsyi koko tuohon tietoisuuteen.
 
Ihminen tavallaan kyllästyi siihen. Se ei näyttänyt muuttavan mitään hänen elämässään. Eivät taistelut, aatteet, loputtomat keskustelut siitä, kuka on oikeassa ja kuka on väärässä. Se oli hauskaa jonkin aikaa, mutta siitä loppui viehätys.
 
Intohimo tuntea itsensä, nostaa verhoa nähdäkseen kaksinaisuuden ulkopuolelle – se oli vetoomus. Silloin heräämisprosessi alkoi monilla meistä. Halusimme mennä tämän värittömän todellisuuden ulkopuolelle. Tiesimme, että oli paljon enemmän.
 
Mutta sielullamme on kärsivällisyyttä, koska ihminen haluaa edelleen jossain määrin hioa tuota todellisuutta. Se on kaikki, minkä ihminen on tiennyt hyvin, hyvin pitkään. Se ei osaa aivan vielä nojata pelkästään sieluun.
 
Mutta se tietää myös, että sen tarvitsee tehdä se. Se tuntee Itsen. Ja se pitää tuntemastaan. Kaikki maailman draama, vaikka olisi miten huumaavaa, ei pääse lähellekään sitä – itse asiassa se kalpenee verrattaessa tuohon "minä olen" -olemuksessa olemisen tunteeseen.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >