Päivän uffo

Älä osta uffoa säkissä




HomeViestejäMaria Chambers25.7.2019 - Ei kuulu meille

25.7.2019 - Ei kuulu meille

EI KUULU MEILLE
 
Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)
25.7.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Monien muiden tapaan täällä maaplaneetalla, olen saanut oman osuuteni hankaluuksista. Ollessani nainen planeetalla, joka ei kunnioita feminiinisyyttä. Ollessani 50- ja 60-luvun sekä ylikontrolloivan kreikkalaisen isän tuote. Ollessani fyysisessä kehossa, jossa täytyy käsitellä epäharmonisia DNA-energioita. Ja kaikkein vaikeimpana – useimpien tapaan tällä planeetalla – minulla on ollut mieli, joka on pääasiallisesti ylikontrolloivaa maskuliinienergiaa.
 
Mutta tulin tarkoituksella naisena, koska tiesin, että he ovat uusia opettajia ja johtajia. Valitsin omat esivanhempani kaikkine ongelmineen, jotta voisin auttaa tuon sukulinjan vapauttamisessa. Jotta äitini ja hänen äitinsä jne. voisivat tulla takaisin tänne eikä heidän tarvitsisi käsitellä kaikkia niitä ongelmia, joita olen käynyt läpi elämässäni. Kaikkia niitä ongelmia joita noiden naisten on täytynyt käsitellä elämässään.
 
Tein lupauksen, että tuo tuska päättyisi tähän, minuun. Se kaikki loppuu tähän. Tuo vanha tarina siitä, mitä naisen pitäisi olla ja tuntea. Se kaikki loppuu tähän minuun, kun rohkeasti astun omaan vapauteeni, omaan ilooni.
 
Tiesin, että tämä aikajakso, toisen maailmasodan jälkeen, olisi optimaalinen muutokselle tällä planeetalla. Mutta muutoksessa johon osallistun, on kyse oman itseni transformoimisesta.
 
Osallistuin Atantiksella toisten rinnalla standardimielen luomiseen, joka ei ollut kovin joustava. Ei kovin avoin muutokselle. Ei pahantahtoisista syistä, vaan uskoimme, että jos kaikki ajattelisivat samalla tavalla, voisimme olla enemmän harmoniassa toistemme kanssa. Että elämä olisi helpompaa. Paitsi, ettemme sallineet sielun olla osa tuota mieltä. Niinpä tuosta mielestä tuli identiteettimme.
 
Siis tämä elämä on minulle, muutaman muun taitavan sielun rinnalla, tilaisuus vapauttaa tuo mieli. Ja maailmassa jossa on päivittäin kyse mentaalisesta masturboinnista (sori, muttei mikään muu sana oikein sovi tähän), se on melkoinen haaste.
 
Siis muutamia meitä taitavia ja rohkeita sieluja tuli tänne naisina, tai miehinä jotka ilmentävät feminiinisyyttään. Tulimme toimimattomiin perheisiin fyysisten vaivojen kera, ja olimme pitkällä edellä aikaamme.
 
Siis onko tämä katastrofin resepti? Tai epäonnistumisen? Ihmisosan on todella helppoa sanoa: "Vau, mitä oikein ajattelimme? Kuka tekisi tämän itselleen? En haluaisi tätä pahimmalle vihamiehellenikään!"
 
Täällä on todella helppoa tuntea olevansa uhri. Tuntea sielumme hylänneen. Ja on todella tärkeää kunnioittaa tuota ihmistä, joka on kestänyt aivan liikaa tässä elämässä, ja suurelta osin se ei ole edes ymmärtänyt miksi.
 
Tuota ihmistä joka tunsi ulkopuolisuutta. Joka tuntui hyvin herkältä ja hauraalta. Mutta jolla oli itsessään myös osa, joka tuntui vahvemmalta kuin useimmat, jos siinä on tolkkua. Hänestä tuntui, että hän voisi kestää enemmän kuin useimmat, ei vain fyysisesti, vaan myös tunteellisesti. Voisimme pitää energioita niille, joista huomasimme, etteivät he pystyneet pitämään niitä itse. Mutta ajan kuluessa se aiheutti hyvin paljon ristiriitaa omaan sydämeemme ja kehoomme.
 
Herätessä oivalsimme, ettemme olleet täällä enää tuossa roolissa. Olimme täällä löytääksemme oman sielumme ja sen ilon ja integroidaksemme sen ihmispersoonaamme. Rakastaaksemme tuota ihmispersoonaa ja hyväksyäksemme sen juuri sellaisena, kuin se on, ja alkaaksemme tunnistaa, kuka oli elämämme ohjaksissa. Ja tuo osamme joka oli ohjaksissa, teki parhaansa ja teki hyvää työtä, mutta nyt oli aika antaa tuo rooli sille, kuka olemme ikuisesti, jumalaiselle olemuksellemme.
 
EI KUULU MEILLE
 
Ja heränneinä ihmisinä tunnistamme, että se mitä maailmassa tapahtuu, ei ole meidän huolemme, ja se mitä tapahtuu tuossa mielessämme, ei ole meidän huolemme, ja se mitä tapahtuu tässä kehossamme, ei ole meidän huolemme.
 
Ainoa huolemme on, miten päästämme sisään sielun, joka on jo ylösnoussut, joka on jo ehjä ja kokonainen, ja tämä ratkaisee kaikki ns. ongelmamme. Ja tämä erottaa meidät useimmista ihmisistä, jotka edelleen uskovat, että heidän täytyy saada se kaikki tapahtumaan ponnistelemalla, yrittämällä, kamppailemalla ja taistelemalla. Koska useimmat ihmiset uskovat edelleen, että he ovat yhtä kuin ihmispersoonansa ja mielensä.
 
Havaitsemme, että yhdistyminen sielumme iloon ja huolettomuuteen auttaa transformoimaan tämän 3D-maailman, joka näyttää olevan jumissa.
 
KAIKKI ON HYVIN
 
Tämä transformaatio saa mielemme tuntemaan, että se on pois kontrollista, kun käy ilmi, että kaikki mitä meille opetettiin elämästä, oli tavallaan takaperoista. Ja kun meistä tuntuu hyvin hallitsemattomalta – tarkemmin mielestämme tuntuu hyvin hallitsemattomalta – on helppoa esittää uhria ja syyttää, että sielumme on hylännyt meidät.
 
Ja se on hyvä aika vetää syvään henkeä ja kysyä itseltämme: "Kuka tuntee niin? Ja onko se meidän totuutemme? Vai onko se mielen yritys pysyä epätoivoisesti relevanttina?" Mieli tuntee, että uutta energiaa on läsnä, ja mieli on huolissaan, että tällä uudella energialla on huonoja uutisia sille.
 
Mutta se on huonompi uutinen, jos ihmispersoona yrittää jatkaa elämän luomista meille. Paljon huonompi.
 
Rakastan tuota ihmispersoonaa, mutta tiedän myös, että olen paljon enemmän kuin tuo henkilö, joka heijastuu minulle peilistä. Mutta jos jatkan katsomista tuohon peiliin ja katson häntä syvälle silmiin, näen tuon jumalaisen olemuksen hymyilevän minulle, ja tiedän, että kaikki on hyvin.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >