VIESTI HEVOSKOLLEKTIIVILTA
Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
18.8.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olin hiljattain tekemässä puhdistusta ja parannusta lemmikeille, jotka oli ilmoitettu aurapuhdistukseen, kun ryhmä hevosia astui esiin. Ne eivät olleet hevosia, jotka olivat aurapuhdistuksessa, vaan edustivat hevoskollektiivia. Niillä oli viesti kerrottavana:
"Kentässä on suurta epävakaisuutta. Ihminen on sulkenut häkkiin ja valjastanut hevosia, eikä ole antanut niiden juosta vapaana. Tämä on vaikuttanut hevosten työhön avustaa kvanttikenttien ja ley-linjojen kanssa.
(Mieleeni muistuvat elefantit. Ne vastaavat ley-linjojen puhtaanapidosta pitkien matkojensa ja syvien töräytystensä avulla. Nyt ne on kuitenkin siirretty suojelualueille, mikä on estänyt niiden aioneita sitten alkaneen työn.)
Autojen tulemisen myötä hevosista tuli ylellisyyttä, intohimo tai pelkästään näkymätön vetojuhta, mutta niiden alkuperäistä työtä on harvoin ymmärretty. Tänä päivänä monia hevosia käytetään apuna ihmisten omien kenttien uudelleenkalibroinnissa, esim. terapiaratsastus. Vaikka tämä on hyödyllistä, se on vain murto-osa siitä työstä, jota kerran tehtiin.
Tässä suuressa muutosajassa morfiset kentät ovat epävakaita ja kenttiin annettaan paljon energiaa, joka estää ja rajoittaa sitä laajentumista, jota ihmiset saavuttavat nyt. (Näytti siltä, kuin energiakenttiä olisi limittynyt ja lukkiutunut toisiinsa luomaan muurin, laatikon tai häkin.)
Esitämme ihmisille kutsun ja pyydämme heitä auttamaan työssämme, pitäen kunnossa henkilökohtaisten alueidensa lisäksi myös muuta, jos pystyvät."
Kysyin, miten tämä tehdään.
"Visualisoikaa astia kotinne, työnne ja kaupunkinne ympärille. Menkää maahan ja ylös taivaisiin.
Katsokaa tuohon astiaan. Mitä siellä on? Jos siellä on pelkoa, vihaa, jakautumista, puutetta, rajoittamista ja huolta, poistakaa se astiasta. Kutsukaa itätuulta puhaltamaan se pois.
Kun se on tehty, kutsukaa länsituulta tuomaan toivoa, selkeyttä, vahvuutta ja sinnikkyyttä. Mikä tärkeintä, kutsukaa sydänkeskeistä rakkautta ja oikeamielisyyttä.
Tätä täytyy toistaa. Mitä suurempi astia, sitä useammin se täytyy tehdä uudestaan. Sillä asiassanne saattaa olla monia, jotka päästävät jakautumisen, vihan, pelon ja rajoittamisen kentät henkilökohtaiseen kenttäänsä, mikä sitten vaikuttaa suuresti kollektiiviin."
Kysyin, oliko se toivotonta, koska ihmiset tuovat jatkuvasti sisään vahingoittavia kenttiä uskomalla ja sisäistämällä kaiken, mitä meille työnnetään.
"Voitte tarjota vain vaihtoehdon. Kun yksilö on juuttunut pelkoon ja negatiivisuuteen, erilaisen energiavaihtoehdon tarjoaminen saattaa auttaa häntä selviämään/näkemään läpi."
Tämän myötä lauma kääntyi poispäin ja hävisi eetteriin.
Jos pystyt auttamaan tässä tehtävässä, tee se. Aloita kodistasi, ja sitten kun sinusta tuntuu mukavalta, laajenna se asuinalueeseesi, kaupunkiisi. Tämän ei ole tarkoitus olla uuvuttavaa, joten jos se alkaa viedä voimia, pienennä aluetta, jota pidät kunnossa.
Itätuulen jota kutsutaan puhaltamaan pois negatiiviset morfiset kentät, sanotaan sisältävän suuria, ikivanhoja voimia ja lohikäärme-energiaa. Länsituulessa jota kutsutaan tuomaan positiivisia morfisia kenttiä, on kyse uusista aluista ja kevään kasvu- ja yltäkylläisyysenergiasta.
Jos pystyt, lisää tämä päivittäiseen rutiiniisi. Jo 5 minuuttia päivässä tekee ihmeitä, erityisesti jos useammat ja useammat osallistuvat. Tarkoituksena on tarjota energiavaihtoehto. Laajentava ja toiveikas versus rajoittava ja pelokas.
Myös meidän täytyy valita, mitä energiaa pidämme henkilökohtaisissa kentissämme. Anna sydämesi opastaa. Anna sen kertoa, mikä on eniten harmoniassa luonnollisen olotilasi kanssa.
Kiitos teille kaikille, jotka tuette ja jaatte tätä työtä. Se merkitsee todella paljon. Jos haluat tulla kaksi kertaa viikossa mukaan aurapuhdistukseen, parannukseen ja energisointiin, sekä "energiakirjoitukseen" auttamaan sinua navigoimaan näitä intensiivisiä energioita, klikkaa tästä (alkaen 11.11 dollaria kuussa).
Jenny
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.


