KAIKKIEN PANOSTA TARVITAAN
 
Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
1.12.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Halusin jakaa kanssanne henkilökohtaisen ja valaisevan kokemuksen. Koirani, Dixie, oli hidastanut muutaman viime kuukauden aikana, muttei siinä ollut mitään kovin näkyvää vikaa. Se oli kertonut minulle kuukausia aiemmin, että se lähtisi pian. En ollut varma, olinko kuullut oikein, kun katselin sen jatkavan leikkimistä ja vaeltelua.
 
Maanantaina ennen kuolemaansa se tuli luokseni ja tärisi. Se yritti epätoivoisesti kertoa minulle jotain, mutten kuullut sitä sanoina – tiesin kuitenkin sydämessäni, että se oli valmis lähtemään. Mutta minä en ollut vielä aivan valmis kuuntelemaan sydäntäni.
 
Varasin sille ajan eläinlääkärille, jossa otettiin verikokeet, röntgenkuvat ja se tutkittiin täysin. Hän huomasi, että sen sydämen sivuääni oli pahentunut, ja arveli sen olevan sydämen vajaatoimintaa, mutta kenties verikokeet kertoisivat muuta. Hän lähetti minut kotiin kipulääkkeiden kanssa, joiden ottamista Dixie kerrassaan vihasi.
 
Keskiviikkona keskustelin eläinkommunikoijan kanssa, ja Dixie kertoi olevansa valmis. Sen keho antoi periksi. Se ei enää voinut auttaa minua tällä tasolla, mutta se auttaisi toisella puolella minua enemmän, kuin koskaan aiemmin auttanut. Sydämelleni siitä ei ollut paljon lohtua.
 
Ei mennyt kauankaan eläinkommunikoijan tapaamisen jälkeen, kun eläinlääkäri soitti ja sanoi, että verikokeiden tulokset olivat huolestuttavat ja viittasivat Addinsonin tautiin, joka on akuuttia lisämunuaisten vajaatoimintaa. Valitettavasti koiran korkean iän vuoksi tuo diagnoosi on erityisen vaikea hoitaa, jos ei mahdoton. Kerroin hänelle, että olin ollut yhteydessä eläinkommunikoijaan ja Dixie oli valmis lähtemään. Hän ymmärsi ja tunsi myös, että niin oli parasta. Sitten tilasin eläinlääkärin kotiini perjantaina iltapäivällä avustamaan sitä kuolemassa.
 
Kun tuo puhelu oli soitettu, koiran kunto heikkeni nopeasti. Se vetäytyi jo poispäin meistä ja makasi viileässä maassa ulkona. Tein parhaani mukaan sen olon mukavaksi, mutta olin aivan hukassa.
 
Perjantaiaamu tuli ja kysyin Hengeltä, miten auttaisin koiraa. Minulle kerrottiin, että voisin auttaa sitä poistamalla kvanttikietoutumisen, jonka se oli hankkinut elämänsä aikana. Se näytettiin paksuna köytenä, jossa monia, monia säikeitä oli kiertynyt yhteen. Ne olivat erilaisia kuin nauhat/johdot, kun ne täytyi kiertää auki eikä leikata. Aloin avata niitä, ja kun olin valmis, siinä oli kiinni kaikkiaan satoja säikeitä. Minua opastettiin poistamaan ne kaikki, paitsi hopealanka joka piti se kehossa. Tämän se poistaisi itse ollessaan valmis.
 
Se makasi aamun ruokakuppiensa edessä. Kävin katsomassa sitä ajoittain, ja se oli mielenkiintoista, koska vaikka halusin pitää sitä sylissä, se halusi todella olla yksin. Mieheni oli lähdettävä hoitamaan nopea asia, ja kuulin hänen sanovan Dixielle näkemiin. Vastailin seuraavan vartin toimistossani Facebook-viesteihin. Sitten menin alakertaan.
 
Kävelin sen makuupaikkaan ja näin, että sen peräsuolesta oli vuotanut suuri määrä verta ja oranssia sappinestettä tuli suusta. Olin täysin shokissa. Katselin sen vetävän henkeä viimeisen kerran ja seisoin sen ruumiin vieressä. Olin täysin paniikissa. Ei vain siksi, ettei se näyttänyt kuolleen rauhallisesti, vaan myös valtavasta syyllisyydestä, etten ollut rinnalla, kun se kuoli. 12-vuotias lapseni kuuli minun itkevän ja juoksi alakertaan, ja nähtyään Dixien hän meni yhtä suureen shokkiin, kuin minä.
 
Kuulin hyvin selvästi: "Lopeta. Rauhoitu. Et halua jäädä tätä vaille." Hengitin, ja tyttäreni istui vieressäni lattialla. Kehotin häntä muuttamaan näköään (tapani kehottaa näkemään verhon läpi). Dixie juoksi luokseni ja antoi suukkoja. Se juoksi Maddien luo ja kylvetti hänen kasvojaan suukoilla, ja kuulin sen sanovan: "Pidä huolta Charliesta" (toinen koiramme). Sitten se palasi luokseni ja pyysi anteeksi sotkua. Se oli siistein koira, jonka olen koskaan tuntenut.
 
Sen takana saatoin nähdä toisen puolen: kauniina kumpuilevat vihreät ruohokukkulat, kirkas aurinko ja raikkaan sininen taivas. Dixie teki innostustanssiaan ja sanoi: "Voinko mennä? Voinko mennä?" Minun oli pakko nauraa, ja kehotin sitä lähtemään, vaikka sydämeni särkyi. Se antoi minulle vielä yhden suukon ja hyppäsi portaalin läpi.
 
Varhaisaamun tunteina heräsin lamauttavaan suruun. Makasin sängyssä ja aloitin matkan. Löysin itseni kävelemästä kotona ja käymästä läpi muistoja kuluneesta kuukaudesta, mutta Dixien näkökulmasta. Yhdessä muistossa lauloin koiralle, Cooperille, jonka olimme tuoneet hiljattain kotiimme. Dixie oli tuon huoneen ulkopuolella ja kuulin sen sanovan: "Hyvä. Hänellä on joku, jolle laulaa, kun olen poissa."
 
Näin kaikki ne hetket, kun se oli yrittänyt varoittaa minua, että se oli lähdössä. Näin sen kävelevän takapihalla ajatellen: "On paljon asioita, joita kaipaan."

Näin sen makaavan toimistoni lattialla, kun tein sessioita asiakkaiden kanssa. Se oli vakiokaluste sessioissani sekä meditoidessani, kanavoidessani ja kirjoittaessani. Se oli aina rinnallani. En ollut käsittänyt sitä valtavaa tilaa, jota se piti.
 
Minulle näytettiin, että kun työni laajeni ja yhteyteni lisääntyi, se piti aina suurempaa ja suurempaa tilaa. Tämä oli sen rooli ylösnousemusprosessissa. Se oli henkinen tukeni maan kamaralla. Tiesin, että se tuki minua – en vain ollut oivaltanut vielä sen koko syvyyttä.
 
Minulle näytettiin sen kuolema ja miten se käytti lähtöönsä sitä ikkunaa, kun mieheni lähti pois ja minä tein töitä. Se ei halunnut minua siihen mukaan. Se selitti tietävänsä, että minulle oli ristiriitaista lopettaa se, joten se pinnisti lähteäkseen ennen eläinlääkärin tuloa, koska se ei halunnut minun tuntevan syyllisyyttä. Minulle näytettiin, että jokainen kerta kun kävin tarkistamassa sen tilan, kosketin sitä ja puhuin sille, toi sen takaisin kehoon, joka lakkasi toimimasta ja johon sattui. Kuitenkin se palasi yhdistyäkseen fyysisesti minuun ja lohduttaakseen minua.
 
Mieleeni muistui tilanne, kun isoäitini kuoli ja hänen isoisänsä kello pysähtyi. Oppaat ovat kertoneet minulle, että kun tuo kello löi kerran tunnissa, se toi hänet aina takaisin kehoon, josta hän yritti lähteä. Hän kuoli melko pian sen jälkeen, kun kello oli pysähtynyt.
 
Minulle näytettiin Dixien viime hetket – että se ei ollut enää kehossaan ja se tunsi vain valtavaa vapautumista. Se oli kiitollinen, että minä olin kiireinen, koska se tiesi, että olisin yrittänyt tehdä jotain, mitä tahansa … ja tämä olisi tuonut sen takaisin kehoon ja tehnyt kuolemisesta vaikeampaa. Se ei halunnut minun tuntevan syyllisyyttä tai että olin pettänyt sen.
 
Sitten Dixie ja minä menimme Maan yläpuolelle. Se osoitti minulle valopisteitä, miljoonia valopisteitä. Nämä valot ovat kaikenmuotoisia, kaikenkokoisia ja kaikenlajisia eläinkumppaneitamme.
 
Hyvin monet lemmikit täällä maan päällä pitävät tilaa, puhdistavat energioita ja tuovat muutoksia tiheyteen. Kun heittää palloa koiralle, tai katselee kissanpennun jahtaavan häntäänsä, tai ne käpertyvät viereemme päivittäin, se auttaa värähtelymme nostamisessa. Niiden työ on vielä dynaamisempaa, jos ihminen tekee myös energiatyötä. Minulle näytettiin erään ystävän maatila ja se uskomaton työ, mitä hänen hevoslaumansa tekee. Ne työskentelevät Maan ley-linjojen kanssa ja luovat siltoja ulottuvuudesta toiseen.
 
Selitettiin, että kun tehtävästä tulee vaikeampaa ja intensiivisempää, jotkut eläimet eivät enää pysty tekemään työtään kehossa. Dixie näytti minulle, että nyt se pitää vielä enemmän tilaa minulle toiselta puolelta. Siitä olen kiitollinen, mutta kaipaan todella sen läsnäoloa fyysisyydessä.
 
Aivan kuten ihmisten täytyy olla tietoisia omasta energiaterveydestään, erityisesti hermostosta ja lisämunuaisista, niin täytyy olla myös eläinkumppaneidensa osalta. Tämä prosessi ei ole helppo keholle – sillä ei ole merkitystä, minkä muodon tuo keho ottaa.
 
Olen ikuisesti kiitollinen tuosta neljän tunnin matkasta. Pystyin näkemään elämää Dixien silmillä ja ymmärtämään enemmän sitä prosessia, kun lähdetään kehosta. Olen myös kiitollinen maan päällä tapahtuvan työn paremmasta ymmärtämisestä. Todellakin kaikkien panosta tarvitaan.
 
Kerroin yhdelle vanhemmista tyttäristäni tästä kokemuksesta ja siitä, mitä olin oppinut. Hän oli menettänyt kissan muutama kuukausi aiemmin aineenvaihduntahäiriöön, johon liittyi myös lisämunuaiset. Oivalsimme, että lemmikkien omistajat tarvitsevat apua siinä, miten tuetaan lemmikkejä, erityisesti koska me saamme hyvin paljon tukea niiltä. Siitä ajatuksesta käsin luotiin "energiatukikassi".
 
Löysimme toimittajan, joka tekee kristallisydän-pantakoruja. Hänkin on menettänyt lemmikin, ja häntä opastettiin löytämään tapa lisätä kristalliparannusta niiden kenttään. Löysimme upean paksuja seleniittisauvoja, joita voidaan käyttää lemmikkien, ihmisten ja tilojen puhdistamiseen. Löysimme myös holistisia sumutettavia öljyjä, jotka tuovat rauhaa ja levollisuutta.
 
Minua opastettiin luomaan kukka-, jalokivi- ja elementaalitippojen tinktuura, jotka on suunniteltu auttamaan lemmikkiä maadoittumisessa ja tuomaan lisää elämänvoimaa, auttaen sitä samalla energiasuojalla. Tämä sekoitus auttaa sietämään energioita ja tuntemaan enemmän turvaa. Se auttaa helpottamaan stressiä, tukee energiakehoa ja fyysistä kehoa (lisämunuaiset ja hermosto) ja tuo samalla sisäistä harmoniaa ja rentoutusta.
 
Tuntui hyvin tärkeältä saada nämä pakkaukset ulos mahdollisimman pian, kun olemme hyvin syvässä siirtymässä. Jos olet kiinnostunut tästä paketista, klikkaa tästä. On mahdollista myös ostaa useampia kaulapantakoruja, jos sinulla on monia lemmikkejä. Nämä ovat myös upeita lahjoja toisille eläimiä rakastaville. Varasto on rajallinen tässä pilottivaiheessa, mutta sitä täydennetään.
 
Antakaa lemmikeillenne iso halaus puolestani ja kiittäkää niitä minun sydämestäni niiden sydämeen kaikesta siitä energiatyöstä, mitä ne tekevät. Ne ovat enkeleitä maan päällä.
 
Paljon rakkautta,
 
Jenny
 

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.