Päivän uffo

Uffo ei lue lakia




HomeViestejäJenny Schiltz6.5.2019 - Suuri paluu

6.5.2019 - Suuri paluu

SUURI PALUU
 
Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
6.5.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Muutama kulunut kuukausi ovat olleet äärimmäisen intensiivisiä ja syvästi transformoivia. Hyvin paljon muuttuu syvällä solutasolla. Parhaiten voin kuvata sitä niin, että meidän täytyy mennä syvälle sisään voidaksemme laajentua vielä enemmän, kuin olemme koskaan uneksineet mahdolliseksi. Se merkitsee vetäytymistä hyvin paljosta hiljentäen sen melun, joka pitää meidät lukittuna tiettyyn todellisuuteen.
 
Shamaanimatkoilla minulle on näytetty musta ovi, portaali, jonka ympärillä on kultaisia pilkkuja. Ajattelin, että kenties se johtaisi minut uuteen maailmaan. Kun lopulta tunsin olevan aika kulkea tuosta ovesta, olin yllättynyt, minne ovi johti minut.
 
Minulle näytettiin syvällä pidettyjä kaavoja ja uskomuksia ja se, missä todellisuus muuttui vastaamaan noita uskomuksiani. Minulle näytettiin aikajanoja, joita olin luonut toteuttamaan nuo uskomukset, ja miten vain yksinkertainen muutos ymmärryksessä purkaa tuon aikajanan. Näin, missä ihmisiä oli tullut esittämään rooleja, jotka sopivat yhteen uskomusteni kanssa. Minulle näytettiin sitten, että kun näkee mielen rajoitusten läpi, nuo roolien esittäjät joko muuttavat vuorovaikutustaan ja rooliaan tai lähtevät kentästäni. Se oli yksinkertaisesti hämmästyttävää ja erittäin silmiä avaavaa. Kaikki meistä käyvät läpi tämän jollain tasolla, eikä se ole välttämättä helppo prosessi.
 
Suuri paluu
 
Tiimini kertoi sitten minulle, että tämä on suuren paluun aikaa. Palaamme itseemme, sielumme syvään tietämiseen ja syvään aitouteen. Kaikki käy läpi tämän prosessin – Maa ja kaikki sen asukkaat kaikista lajeista, valtakunnista ja suvuista. Kukaan ei jää koskematta, kun energiat kylvettävät planeettaamme. Se miltä tämä suuri paluu näyttää ja miten kauan se kestää, on hyvin yksilöllistä.
 
Ratkaiseva tekijä on, että meidän täytyy omistaa kaikki – omat havaintomme, uskomuksemme ja odotuksemme. Omistaa kaikki aspektimme, myös varjomme syvimmät sopukat. Se missä meillä on ollut väärinkäsityksiä, uhriutta ja itseä sabotoivaa käyttäytymistä, tulee selvemmiksi ja selvemmiksi. Tarkkailutilassa on helpompaa nähdä, kuin ollessamme kietoutuneena tunteisiin.
 
Näemme myös ne kollektiiviset uskomusjärjestelmät, jotka ovat pitäneet meidät todellisuudessa, jossa heikennämme itseämme jatkuvasti. Meidän täytyy nähdä, missä olemme antaneet voimamme toisille, instituutioille, uskonnolle, uskomusjärjestelmille ja pelolle. Tämän näkeminen ja korjaaminen on osa palaamista itseemme, täysivaltaisuuteemme ja luomuksiimme.
 
Sen uuden tilan navigoiminen, josta löydämme itsemme
 
Olemme uudessa tilassa, jossa on uudet säännöt, ja meitä pyydetään vain seuraamaan sydäntämme. Silloin kun emme ole keskittyneet jumaluuteemme, voimme kulkea vanhojen ja vanhentuneiden aikajanojen ja uuden välillä. Tämä heiluminen edestakaisin on meille tuskallista mentaalisesti, fyysisesti ja tunteellisesti. Emme voi enää olla mukavasti odotuskannalla.
 
Hiljattain erään session aikana keskustelimme tästä heilumisesta edestakaisin todellisuuksien välillä, ja henki selitti: "Ne jotka käyttävät luomisvoimiaan, mutta eivät kulje omassa voimassaan, huomaavat kaksinaisuuden voimistuvan".
 
Se merkitsee, että ne jotka heräävät, heräävät luomisvoimilleen (onneksi hitaasti), mutta olematta voimaantunut tekemään sitä, mikä on parasta heille itselleen, ja kollektiivin kaksinaisuudesta tulee paljon äänekkäämpää. Joskus asioiden täytyy tulla todella vastenmielisiksi, jotta näemme sisälle haudatut mallit.
 
Sydäntila täysin avoimena voimme katsoa uusin silmin kaikkea ympärillämme. Sydäntilan kautta pystymme paremmin erottamaan, mikä on totta ja oikein meille, myös kaiken meitä ympäröivän melun kera. Kun annamme itsellemme luvan elää aidoimmasta tilastamme, millään kaavoillamme, uskomuksillamme ja väärinkäsityksillämme ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin näkyä ja parantua.
 
Kyse ei ole siitä, että sivuutamme mielen, koska se on elintärkeä kokemuksissamme maan päällä. Kyse on kuitenkin sydämen laittamisesta kuskin paikalle ja mielen laittamisesta taakse. Se on työkalu käytettäväksi, ei mitään muuta.
 
Säännöt ovat muuttuneet
 
Kun opettelemme kulkemaan tässä uudessa tilassa, ajasta tulee todella keikkuvaa. Joinain päivinä aika tuntuu menevän hyvin nopeasti ja toisina hitaasti. Huomaan kuitenkin, että jos keskityn yhteen tehtävään, aika venyy ja saan tehtyä paljon lyhyessä ajassa. Jos häiritsen itseäni tehtävän aikana maailmamme kaikilla näteillä ja kiiltävillä asioilla, aika lentää ja saan vähän tehtyä. Tämä kouluttaa meitä olemaan hyvin läsnä ja tarkoituksellinen kaikessa, mitä teemme.
 
Tämän uuden tilan säännöt ovat erilaiset. Se ei ole enää "parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla". Nyt päästetään irti siitä, mistä pidetään kiinni, ja hypätään oksalle, joka saa sydämen laulamaan, tietäen, että lintuja on enemmän kuin koskaan. Kun olet tehnyt päätöksen seurata sydäntäsi, universumi valaisee tuon polun kuin kiitoradan. Meidän täytyy luottaa itseemme, että teemme oikeat päätökset, vaikkei mikään näytä selvältä.
 
Kaiken suuri paluu
 
Kaikki muuttuu, kaikki on hitaasti heräämässä amnesian lumouksesta. Aurinkomme on muuttunut, ja koodit ja geometria joita virtaa sisään, muuttavat kaiken, myös DNA:mme. Kun meistä tulee heränneempiä, niin tulee myös maailmastamme.
 
Eräs ystävä ja minä menimme hiljattain lasten kanssa paikalliselle kuumalle lähteelle. Ajomatka on kerrassaan upea ja yksi suosikeistani. Sillä on osuus, jossa tie menee kanjonin läpi, tie seuraa jokea ja vuoret saavat kunnioittamaan Maan uskomatonta kauneutta. Oloni ei kuitenkaan ollut nyt rento, ja huomasin piteleväni sydän- ja kurkkuchakraani. Katsoin ystävääni, joka harjoittaa myös shamanismia, ja huomasin hänenkin hierovan rintaansa. Tuntui vain kummalliselta ja järkyttävältä.
 
Pyysin näyttämään, miksi meistä tuntui tältä, ja kolme Amerikan alkuperäiskansojen edustajaa – nainen ja kaksi miestä – tuli näkyyni. Tiesin, että he olivat maan suojelijoita. He selittivät poistavansa ne suojukset, jotka he olivat laittaneet paikoilleen. Minulle näytettiin, että vuoria oli pidetty kauniissa kultaverkossa, mutta nyt se poistettiin. En ymmärtänyt täysin sitä, mutta lineaarinen mieleni meni kivivyöryihin tai maanjäristyksiin.
 
Paluumatkalla menimme taas tuohon kanjoniin, ja kummastakin meistä tuntui välittömästi huonolta. Edessämme oli valtava kivenjärkäle, joka erottui kaikista muista. Katsoin ystävääni ja sanoin: "En pidä siitä, miltä tuo kivi tuntuu. Se on hyvin vihainen." Hän oli samaa mieltä ja sanoi, että häntä karmi ja hän suunnitteli kaasuttavansa kanjonin läpi. Juuri silloin hänen nuori poikansa, joka on erittäin selvänäköinen, sanoi: "Äiti, näen jatkuvasti kiviä, jotka murskaavat autoja." Kuiskasin ystävälleni, että minä näin kiviolennon, joka nousi maasta ja paiskoi kiviä autoihin. Hän oli samaa mieltä ja täysin kananlihalla.
 
Ajattelin edelleen, että tämä voisi johtaa maailmassa maanjäristyksiin tai kivivyöryihin. Kuitenkaan se ei istunut oikein, tiesin jotain puuttuvan. Kuten joskus tapahtuu, universumi antaa minulle täsmälleen sen, mitä tarvitsen tuomaan ymmärrystä.
 
Tiimini näytti minulle, että joka kerta kun maailmamme (tai meidän) taajuus alentui, oli merkittäviä maanmuutoksia. Vastakkaista tapahtuu nyt. Kun olemme suuressa paluussa, Maa muuttuu taas. Verhot jotka ovat pitäneet meidät unessa, pitivät myös Maan unessa. Nämä verhot ovat nyt poissa, ja kaikki alkaa nousta syvästä unesta.
 
Sitten löysin sattumalta Lucy Cavendishin kirjan "The Lost Lands", jossa selitettiin, että monet muinaisheimot ympäri maailmaa puhuivat siitä, miten esi-isistä tuli peruskalliota, riuttoja ja vuoria. Lakotat "kertovat tarinaa nousevista vesistä, maa-alueista jotka tämä tulva peittää, ja suuresta päälliköstä, joka johti soturinsa vuorille Arizonassa. "Kun tuli selväksi, että myös vuorenhuiput hukkuisivat, päällikkö kertoi intiaanisotureilleen muuttavansa nämä kiveksi sen sijaan, että antaisi heidän hukkua häpeällisesti. He vartioivat korkeita paikkoja tänäkin päivänä." Näin jälleen kultaisen verkon tulevan alas. Verkko oli vain unikerros.
 
Kun luin noita sanoja, menin kananlihalle. Sitten ymmärsin ja sympatisoin sitä vihaa, jota tunsin tuosta suuresta kivenjärkäleestä tien varressa. Ymmärrämme tuskan vaipumisesta niin syvään uneen, että unohdimme, kuka olemme, ja yhteytemme sieluun. Kun hieromme silmistämme lumouksen, meihin iskee oivallus, miten paljon menetimme itsestämme kunkin univerhon laskeutuessa. Joka kerta kun maailma muuttui ja sen taajuus aleni, menimme syvemmälle ja syvemmälle uneen. Meidän ei tarvitse kaivaa paljon yhdistyäksemme noihin tunteisiin – on syvää surua ja joskus vihaa.
 
Tiimini kertoi, että tuo suru, viha ja myös raivo on tallennettuna kehoomme. Kaikki tuska monista elämistä, tuska vaipumisesta syvemmälle ja syvemmälle yhteydettömyyteen. Meidän on aika kunnioittaa tuota tuskaa ja kertoa keholle, ettei sen tarvitse enää pitää sitä. Laske se alas.
 
Ulvo kuuta, juokse, kunnes ei enää henki kulje, salli itsesi raivota, itke, kunnes kyyneliä ei enää tule, rummuta ja laula … tee mitä tahansa vaaditaan sen laskemiseksi alas. Kerro kehollesi, että se on nyt turvassa, se on nyt vapaa, ja joka päivä palaat enemmän ja enemmän siihen, kuka olet kokonaisuutena. Laske se alas ja ala tuntea sinua ympäröivä taika. Meistä kaikista on tulossa elävämpiä ja elävämpiä.
 
Lähetän teille kaikille paljon rakkautta ja iloa, kun menemme tämän uskomattoman siirtymän läpi. Kiitos kaikille, jotka jaatte tätä työtä. Se on tärkeä tapa saada informaatiota ulos.
 
Jenny Schiltz
 
P.S. Monet tuntevat pakahtuvansa näissä energioissa. Voi tuntua siltä, että tuhat radiokanavaa soi yhtä aikaa. Kysyin arkkienkeli Mikaelilta, miksi hyvin monet meistä kokevat energioita ja ajatuksia, jotka vaikuttavat muotoon, ja hän selitti, että kun avaudumme korkeammille maailmoille, avaudumme myös alemmille maailmoille. Niin ylhäällä, kun alhaalla – ei voi olla toisin. Päätin tarjota energiaparannusryhmäsession, joka auttaa puhdistamaan sotkua energiamuodosta, sulkemaan valokehän ristiriitaisilta taajuuksilta ja suojelemaan hermostoa. Tämä sessio pidetään 16.5., mutta sinun ei tarvitse osallistua siihen, koska saat nauhoituksen. Tätä nauhoitusta voidaan käyttää uudestaan ja uudestaan puhdistamaan muotosi, kun käymme läpi tätä siirtymää. Klikkaa tästä osallistuaksesi.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >