Päivän uffo

Lisänä uffo rokassa




HomeViestejäJenny Schiltz3.11.2018 - Tsunamienergiat auttavat aikajanamuutoksessa

3.11.2018 - Tsunamienergiat auttavat aikajanamuutoksessa

TSUNAMIENERGIAT AUTTAVAT AIKAJANAMUUTOKSESSA

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
3.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Monet tuntevat, ettei ole työntöä, motivaatiota ja suuntaa eikä itse asiassa vakaata maaperää, jolla seistä. Se mikä oli kerran selkeää ja suunnattua, tuntuu nyt epämääräiseltä ja hämärältä. Tämä on vähintäänkin epämiellyttävää.

Siitä mitä kutsumme todellisuudeksemme, tuntuu puuttuvan vakaus. Tämä johtuu verkkojärjestelmän muuttumisesta, alempien aikajanojen purkautumisesta ja uusien, korkeamman ulottuvuuden todellisuuksien avautumisesta. Se mitä tämä merkitsee ihmismuodolle, voi olla hyvin dramaattista.

Monet tuntevat ahdistusta, uupumusta ja stressiä kehossa ja hengessä sekä suunnattomuutta. Heräsin yhtenä päivänä valtavaan ahdistukseen, joka pyyhkäisi chakrojeni läpi. Mieli tulkitsi sen yhdeksi vanhoista peloistani, joka koski taloudellista vakautta. Kuitenkin tiesin, ettei niin ollut. Kun yhdistyin tuohon tunteeseen, aloin oivaltaa, että ahdistuksen todellinen syy ei ollut raha-asiat, vaan se, mitä ne edustavat minulle: turvallisuus ja varmuus.

Menin meditaatioon ja tapasin tiimini. Kysyin, miksi minusta tuntui niin turvattomalta. He kertoivat minulle, ettemme ole olleet aiemmin tässä paikassa energiatasolla. Meillä ei ole viitekohtaa, ja se saa mielen ja kehon tuntemaan olonsa hyvin epämukavaksi. Sitten mieli keksii miljoona syytä, miksi meistä tuntuu, miltä tuntuu. Se on oma pieni häiriötekijämme, joka estää meitä kaivamasta syvältä, katsomasta, mikä juuri on, ja parantamista sitä. Usein kysymyksen ydin on: voimmeko luottaa itseemme, sieluumme ja siihen prosessiin, johon ilmoittauduimme?

Sitten kysyin, miksi se on lähtenyt pois, mikä tuntui universumin vakaalta työnnöltä johonkin suuntaan. Se on saanut monet meistä tuntemaan, ettei meillä ole aavistustakaan, mitä seuraavana on, missä olemme tai kuka olemme. Siinä on kuitenkin erilainen energia kuin tyhjiössä, jolloin on työntöä/vetoa energiaan, jota on vaikea tulkita.

He näyttivät minulle kuvaa tsunamista, joka se on vasta alkamassa, ja vesi vedetään merelle mailien ja mailien päähän. He selittivät, että näin on tapahtunut energialle, joka työnsi meitä eteenpäin. Sitten he sanoivat: "Katso merenpohjaa." Tein sen ja näin sellaisia asioita, kuin meritähtiä ja kotiloita, mutta näin myös roskaa ja vanhan ruostuvan pölykapselin. He selittivät, että nyt oli aika oikeasti nähdä, mitä pinnan alla tapahtuu. Meidän pitää nähdä ne kauniit asiat, jotka haluamme pitää, ja ne asiat jotka täytyy poistaa.

Selitin heille, että ilman energiatyöntöä voi tuntua siltä, että projektit, joita työstän, ja tulevaisuuden suunnitelmat (kuten muuttaminen) tuntuvat superkaukaisilta, melkein saavuttamattomilta. Asioiden saavuttaminen on, kuin kävelisi mudassa. He hymyilivät ja sanoivat: "Kyllä, mutta tuossa mudassa rämpiminen on ratkaisevan tärkeää tällä hetkellä."

Minulle näytettiin sitten syviä ojia, joita luodaan joka kerta, kun puskemme tavoitteitamme kohti. Joskus löydämme tuosta ojasta lisää aarteita tai lisää roskaa, joka on käsiteltävä. He paljastivat minulle, että sitten kun energia palaa, ojat ohjaavat energiaa haluamaamme suuntaan. Teemme nyt pohjatyötä, siivoten roskaa ja luoden tukevia polkua, jotta tullessaan takaisin tsunami auttaa meitä todella liikkumaan eteenpäin.

Kysyin, milloin voisimme odottaa eteenpäin liikkuvien energioiden palaavan, ja kuulin: "Kolmen viikon kuluessa."

Minusta tämä oli mielenkiintoista, kun tämä ajoitus on yhtä aikaa sen kanssa, mistä Sandra Walter bloggasi: 21.–25.11. – portti, kosminen sisäänvirtaus ja kollektiivinen kehityskaari/aikajanamuutos ("Marraskuun kehityskaarimuutos – kosmisen Kristuksen polku" 31.10.2018).

On todella uskomatonta aikaa, kun energiat (lataukset, portit ja auringonpurkaukset) auttavat meitä paljastamaan itsemme, kun ruumiillistamme enemmän ja enemmän sieluamme. Kumoamaan uskomuksia, tarinoita ja rajoituksia. Siivoamaan merenpohjan, jotta sitten kun aikajanamuutos tapahtuu, olemme luoneet selkeän polun energian virtaamiselle.

Tätä ei tapahdu ainoastaan henkilökohtaisesti, vaan myös kollektiivisesti, kun meille näytetään totuus ihmisten, paikkojen ja asioiden takana. Tämä voi olla hyvin monimutkaista, kun "tuolla" ei ole vain yhtä totuutta – on vain yksi totuus sinussa. Sinun täytyy päättää, mikä totuutesi on. Kehosi on hienoviritetty tunnistin sille, mikä resonoi sen harmoniaan. Haasteena on kuunnella ja toimia silloin, kun se on tarkoituksenmukaista.

Luottaminen kehoosi ja sen reaktioihin oppaanasi, on taito, joka on kehittyneenä uskomattoman arvokas, kaiken sen melun, kaikkien niiden häiriötekijöiden ja mielipiteiden kera, joihin voimme peittyä, ja tulla vedetyksi pois keskuksestamme. Opettele, miltä tuntuu, kun kehosi ei ole keskittynyt totuuteensa. Salli sen sitten olla oppaasi siinä, mikä on sinua varten ja mikä ei. Sisäinen harmonia auttaa tuomaan sen aikajanan, jota haluamme.

Toivon, että seuraavina kolmena viikkona löydät kätketyt aarteesi, puhdistat roskat ja otat konkreettisia askelia tavoitteitasi ja unelmiasi kohti. Lähetän teille kaikille paljon rakkautta. Kiitos teille kaikille, jotka jaatte tämän työn – se merkitsee paljon.

Jenny Schiltz

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >