VALON AISTIMISTA

Kirjoittanut Kim Seppälä (www.crimsoncircle.com)
Heinäkuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Muistatko new age -trendin 2000-luvun alussa, jolloin kaikki kutsuivat itseään "valotyöntekijöiksi"? Henkilökohtaisesti en koskaan oikein pitänyt siitä. Tuo termi tuntui liian kaksinaiselta, mutta myös liian kevytmieliseltä. "En tullut Maahan paistattelemaan valossa, tulin tänne tekemään vakavaa varjotyötä", ajattelin silloin. Jotenkin varjot tuntuivat minusta aina mukavammilta kuin valo. Varjoihin voi piiloutua, ja myös harmaille alueille on enemmän tilaa. Se ei ole yhtä haastavaa kuin valo. Mutta kuten olemme kaikki alkaneet kokea, ei ole toista ilman toista. Se on puhdasta fysiikkaa: mitä kirkkaampi valo, sitä selvemmät/terävämmät varjot.

Suomen luonto on hyvin kiehtova. Suomi on maa, jossa kontrasti on selvä ja jossa valo ja pimeys voidaan kokea täydessä mitassaan. Synnyin talven pimeimpään aikaan, jolloin taivas muuttuu mustasta tummanharmaaksi ja hieman vaaleammaksi harmaansävyksi. Tällä hetkellä, kesäpäivänseisauksen paikkeilla, päivät tuntuvat loputtomilta, auringon laskiessa noin kahdeksi tunniksi yöllä. Tällaisina päivinä kaikki tuntuu kevyemmältä ja värikkäämmältä.

Siis kaikki tämä saa minut pohtimaan (suom. huom. sama sana merkitsee myös "heijastaa") "työtämme", joka on säteillä valoamme. Heijastaminen on sopivaa, koska sitä valo tekee. Pimeys imee, ja valo heijastaa. Kysymys joka on kummitellut minulla viime aikoina (tai kenties Atlantiksen romahtamisesta saakka), on: "Miten paljon voin säteillä? Onko todella tarpeeksi turvallista lakata pidättelemästä ja sallia säteilyni koko kirkkaudessaan? Ja miten sopivaa on säteillä, kun maailma ympärilläni hajoaa? Eikö olisi myötätuntoisempaa kärsiä vähän ja pitää muille ihmisille seuraa heidän pimeydessään …?"

Adamus on ollut hyvin selkeä siinä, mutta tarvitsin omat muistutukseni. Siis muistutan tässä itseäni: valoni säteileminen on parasta, mitä voin tehdä itseni ja maailman hyväksi. Äskettäisessä Time Traveling -tapahtumassa (= aikamatkustus) opin niksin professorilta: jos unohdat, miten vaikuttavaa valosi säteileminen on, vastaanota valoa, jota muut säteilevät, ja huomaa tuo vaikutus. Nyt aina kun epäily varjostaa ajatuksiani, vastaanotan vähän. Joku kutsui sitä myös sallimiseksi, mutta minä kutsun sitä mieluummin vastaanottamiseksi. Tässä muutama tapa, jolla vastaanotan valoa:

RAKKAUSAISTI

Sielun ehdottoman, kaikkien osieni hyväksymisen vastaanottaminen tuo valoa sekä nykykokemukseeni että entisiin itseihini.  Rakkaus tai hyväksyminen alkemisoi pimeyden viisaudeksi. Sielun valon vastaanottamista on kutsuttu myös "anteeksiannoksi", mutta se on melko vanhanaikainen ja rajoittava tulkinta siitä, miten sielu näkee sinut. Rakkautta voi vastaanottaa myös olemalla vastustamatta energiaa, ja sen sijaan hyväksyä ja sallia oma energiansa. Mielestäni hyväksyminen sallii valon liikkua ja koskettaa itsen pimeimpiä nurkkia.

KAUNEUSAISTI

Kauneus ei valitse puolta – maaginen asia kauneudessa on, että jokin voi olla pimeää/synkkää ja silti kaunista. Määrittelisin kauneusaistin myös taidoksi nähdä valonkipinä jossain pimeässä. Olisi vaikea kuvitella jotain kaunista, mikä ei ole koskaan sisältänyt pisaraakaan pimeyttä. Toinen tapa ilmaista tämä on, että pimeys luo valoon syvyyttä, kuten sen ilmaisi Vili, kanssa-aikamatkustaja. Tai Martin Luther King juniorin sanoin: "Ilman pimeää emme näkisi koskaan tähtiä." Kauneus antaa pimeydelle tarkoituksen ja korostaa valoa.

INSPIRAATIOAISTI

Yksi tapa joka auttaa minua vastaanottamaan valoa ja säteilemään valoani kirkkaasti, on ajan viettäminen muiden mestareiden kanssa. Harva asia on inspiroivampaa, kun nähdä kanssaihmisen säteilevän valoaan. Tämän voi tehdä nauttimalla muiden luomasta taiteesta. Lopultahan taide on periaatteessa vain valon säteilemistä tietyn ilmaisumuodon kautta. Inspiraation voi löytää myös jakamalla kokemuksia muiden mestareiden kanssa. (Vaikka olen huomannut, että jollain heistä on melko musta/synkkä huumorintaju.) Inspiraatio näyttää meille, miten vaikuttavaa valomme säteileminen voi olla.

LÄSNÄOLOAISTI

Time Traveling -työpajassa opimme myös, että valoa ei voi vastaanottaa tai lähettää menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Tämä voisi olla yllättävää, jos muistat todella hyvän kokemuksen menneisyydestäsi, tai jos ajattelet: "Varmasti tuleva itseni on kirkkaampi kuin nykyitseni." Voimme säteillä valoamme menneisyyteen olemalla läsnä ja kutsumalla menneisyyden läsnäoloomme. Samalla tavalla voimme säteillä valoa tulevaisuuteen tai vastaanottaa valoa tulevaisuuden itseltämme, kutusumalla sen läsnäoloomme. Valo ylittää ajan, kun olemme läsnä.

KEVEYSAISTI

Tätä aistia voisi kuvata yhdistelmänä ihmisen huumorintajusta (huumoriaistista) ja enkelin leikkisyysaistista. Tässä keveysaistissa on kyse ilon, hauskuuden tai huumorin näkemisestä missä tahansa tilanteessa. Leikkisyys saa jopa pimeyden/synkkyyden nauramaan itselleen ja tuntemaan keveyttä. Jos sinulla on vaikeuksia olla "kevytmielinen" tai leikkisä, suosittelen kutsumaan Kuthumin, Sartin tai Jaschan sisään. Ja vaikka monet oivaltaneet koomikot ovat kuolleet, kuoleminen ei ole edellytys sille, että on hauska.

Kaikki tämä johtaa minut siihen johtopäätökseen, että valoa säteilee monissa väreissä ja ilmaisumuodoissa. Aivan kuten ei ole yhtä ainoaa tapaa tulla Oivaltamiseen, ei ole vain yhtä ainoaa tapaa lähettää valoamme tai vastaanottaa valoa. Yhdestä asiasta olen kuitenkin varma: voidaksemme lähettää valoa tehokkaasti, meidän täytyy olla myös hyvä vastaanottamaan sitä.

Tavallisesti valon vastaanottaminen riittää heittämään pois epäilykset, mutta jos mikään yllä mainittu ei toimi, kysyn itseltäni: "Mitä tarvitsin pimeimpien hetkieni aikana? Halusinko seuraa kärsimykseeni?" Varmaan, mutta jos olisit tullut istumaan teini-itseni kanssa ja kysynyt häneltä: "Onko valoni liian kirkas sinulle? Haluaisitko minun himmentävän sitä vähän, jotta sinulla on mukavampaa oman pimeytesi kanssa?" olisin vastannut näin: "Ei helvetissä! Tuo valo on ainoa todiste, että minulla on ulospääsy. Se on ainoa toivonsäteeni siitä, että minäkin voin päästä ulos. Älä piilota tuota toivoa minulta." Ja kenties olisi ollut päiviä, jolloin joku säteili valoaan enkä ollut valmis näkemään sitä, koska silmäni olivat tottuneet pimeään. Mutta kummallinen asia valossa on, että sitä ei tarvita paljoa tekemään suuri vaikutus. Pieni kynttilä suuressa pimeässä huoneessa on hyvin eri asia, kuin iso pimeä huone ilman kynttilää. Siis kenties ei ole pahitteeksi olla kevytsydäminen ja vähän kevytmielinen myös.

*****

Kim on psykologi, kirjoittaja ja tietoisuuden tutkimusmatkailija. Maisterin väitöskirjaansa varten hän tutki, miten draamatekniikkoja voidaan soveltaa integrointiprosessin helpottamiseen trauman jälkeen (ajattele aspektologiaa ja tietoisuusnäytöstä yhdistettynä). Kimiin saa yhteyden hänen nettisivujensa kautta www.kimseppala.com.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.