MINÄ OLEN ARMO
Kirjoittanut Kim Seppälä (www.crimsoncircle.com)
Tammikuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olen aina ihaillut kissojen kykyä pudota korkealta ja laskeutua pehmeästi tassuilleen, kuin putoaminen olisi huolellisesti suunniteltu stuntti. Sen sijaan omat putoamiseni ovat usein kömpelöitä ja kivuliaita. Kaikkein tuskallisin ja merkittävin oli putoaminen armosta. Tiedän, etten ole yksin tässä – olemme kaikki pudonneita/langenneita enkeleitä, ylösnousemassa takaisin armoon (kyllä, myös sinä, Lucifer).
Minulla oli hiljattain ilo osallistua Adamuksen Staying in Grace -työpajaan (= pysyminen armossa). Armo on ymmärretty traagisesti väärin. Uskonnollisessa kontekstissa, erityisesti kristinuskossa, armo merkitsee ansaitsemattoman anteeksiannon tai armon saamista Jumalalta, mikä antaa ymmärtää, että me ihmiset olemme syntisiä ja rikkinäisiä, kunnes Jumala pelastaa meidät. Ei tunnu kovin armontäyteiseltä/viehkeältä, vai mitä? (Suom. huom. sana merkitsee kirjaimellisesti "armoa täynnä" ja myös mm. viehkeä, sulavaliikkeinen.)
Siis miten synti kietoutui armokäsitteeseen, ja mitä muita määritelmä sillä voisi olla? Tässä on tiivistelmäni tuosta työpajasta. Kärsimyksen aiheuttaa illusorinen itsehavainto, että on syntinen tai rikki, mikä johtuu siitä uskomuksesta, että olemme erillään jumalasta. Armo on sisäisen jumalamme muistamista ja hyväksymistä, mikä on myös avain kärsimyksestä vapautumiseen. Toisin sanoen, emme tarvitse jumalan anteeksiantoa, vaan meidän täytyy muistaa, että olemme jumala. Minä olen. Siksi minä olen armo.
Armo ja integrointi ovat saman kolikon eri puolia. Armo on luonnollinen tila, joka seuraa integroinnista – toisaalta, mitä enemmän sallimme armon, sitä helpompaa on integroida pirstoutuneet aspektit.
Onko sinulla koskaan syvää tuskaa sydämessä? Kenties koet sen fyysisenä kipuna rinnassa tai syvänä, selittämättömänä suruna, joka tunkeutuu inkarnaatioiden läpi. Sitä kutsutaan joskus "huonoksi itsetunnoksi", mutta se on itse asiassa armosta putoamisen trauma. Teoriani on, että ihmisen sydänsuru on niin tuskallista, koska se muistuttaa meitä alkuperäisestä sydänsurusta – tuskasta jonka aiheutti sielun "lähteminen" "minä olen" -olemuksen kodista. Se on alkuperäinen hylkäämisongelma, järkytys joka aiheutui jumalasta eroamisesta. Arvelen, että tämän eroamistuskan voi tuntea voimakkaimmin maan päällä, koska tämä maaulottuvuus on ollut suljetuin pääsyssään "korkeampiin" ulottuvuuksiin. Se viittaisi lisäksi siihen, että Taivaan ristin tuleva avautuminen on eräänlaista planeetan nousemista armoon.
Minulle oli syvällistä muistaa ne monet elämät, joissa olen tuntenut jumalan hylänneen. Sydäntäni särkee oivaltaa, että olen hylännyt itseni lukemattomia kertoja myös tässä elämässä. Samaan aikaan tunnen suurta helpotusta tietäessäni, ettei minun tarvitse enää hylätä itseäni voidakseni selviytyä. Tai paremminkin, en voi enää hylätä itseäni, vaikka mikä olisi. Kun ajattelen armoa, näen sydämen. Siivekkään sydämen, joka laajenee ikuisesti ja syleilee kaikkia osiani.
Armo sekoitetaan myös yleisesti helppouteen. Kuitenkin, aivan kuten baletissa, sulavaliikkeisyys/armo on kaunista, muttei välttämättä helppoa. Elämmehän kuitenkin maan päällä hyvin transformoivassa ja intensiivisessä ajassa. Jos olet kiinnostunut mukavuudesta ja helppoudesta, valitsit väärän planeetan. Vaatii paljon tietoisuutta ja huumoria valita armo, kun kaikki ympäristössä näyttää valitsevan jotain muuta. Vinkkini: kun kyllästyt maailman hulluuteen, matkusta Konaan. On helpompaa valita armo paikassa, joka värähtelee kauneuden ja rentouden taajuutta. Muista vain, ettei mukavuudesta ole mitään takuita (Pele saattaa yllättää sinut tulivuorenpurkauksella tai pelottavan voimakkailla aalloilla).
Katselin hiljattain elokuvan Varkaitten paratiisi, jota tähdittää Grace Kelly. Miten sopiva esimerkki sellaisesta, joka on oppinut armon – nimestä lähtien siihen tapaan, jolla hän liikkuu ja puhuu, kaikki hänessä tuntuu huokuvan armoa (suom. huom. "grace" merkitsee mm. armo, viehkeys, sulokkuus, hienostuneisuus). Virityin hänen energiaansa ja kävin keskustelun hänen kanssaan (on aina hauskaa rupatella kuolleen prinsessan kanssa). Hän kertoi, että hänen intohimonsa tuossa elämässä oli ruumiillistaa armo, ensin näyttelijättärenä ja myöhemmin roolissaan Monacon prinsessana. Hän paljasti myös, että vaikka hän pystyi esittämään armon roolia, oli monia hetkiä, jolloin hän ei tuntenut sitä. Itse asiassa, hän muistaa tunteneensa eniten armoa, silloin kun hän oli uppoutunut hetkeen – erityisesti kun hän ajoi avoautoa, ratasasti hevosella tai löysi jotain uutta luovassa ilmaisussa (esimerkiksi, miten hauskaa on näytellä Alfred Hitchcockin ohjaamassa murhakohtauksessa). Toisin sanoen, silloin kun hän oli todella läsnä. Hänen toiveensa seuraavaan elämään on olla vähemmän huolissaan siitä, että näyttää viehkeältä (suom. huom. sana merkitsee myös mm. sulavaliikkeinen, kaunis ja sananmukaisesti "armoa täynnä") ja vain olla armo. Siinä se on: ei tarvitse näyttää viehkeältä ollakseen armon tilassa – täytyy olla vain läsnä.
Työpajaa seuraava viikko antoi minulle runsaasti tilaisuuksia integroida omia tientukkeitani armoon. Se oli täydellinen järjestely: tapasin vihdoinkin miehen, joka oli rohkeasti astunut elämääni, ja minua odottaisi toivottavasti uusi romanssi. Vain muutamassa päivässä koin sen, että unelmani tuhottiin, toiveeni murskattiin ja oma arvottomuuden ja itse-epäilyn tunteeni laukaistiin. Ja varmistamaan sen, että minut ravisteltaisiin kunnolla pois tasapainosta, elämä (tai lohikäärmeeni) heitti mukaan vielä koronan. Olen varma, että olin kaikkea muuta, kuin viehkeä/armoa täynnä noiden päivien aikana. Vaikka olisi ollut houkuttelevaa nähdä nuo tapahtumat "luiskahtamisena armosta", todellisuudessa oli päinvastoin: jumalaisesti synkronoitu interventio, joka oli suunniteltu auttamaan minua palaamaan omaan totuuteeni ja syventämään yhteyttäni sieluun. Ainakin se on minun puoleni tarinasta. Yllätyksekseni nämä tapahtumat johtivat minut suoraan omaan armooni. Voin itse asiassa tuntea armon virtaavan kehoni läpi. Voin kuulla armon puhuvan totuuttani. Voin aistia armon hehkuvan sydämessäni.
Aivan kuten lohikäärme on opettanut minua hyväksymään sisäiset varjoni parina kuluneena vuotena (niin suloisia muistoja …) armo opettaa minua nyt hyväksymään sisäisen valoni. On helppoa olla pieni ihminen maan päällä tai suuri jumala taivaassa. Kuitenkin suurena ihmisenä oleminen maan päällä vaatii sisua – ja paljon armoa. Sisukasta armoa. Tai armontäyteistä sisua. Tuo erityisominaisuus löytyy vain langenneista enkeleistä, jotka ovat saaneet takaisin siipensä.
Siisti juttu on, että sitten kun katsot elämää armon silmin, se valaisee myös monia muita enkeliaisteja, kuten kauneus, kiitollisuus ja rakkaus. Rakkaudesta puheen ollen, tässä on määritelmäni armosta:
Armo on kirkastuneen itserakkauden tila. Armo on olemista niin läsnä sielusi kanssa, että myös toisinaan kiusallinen ihmiselämäsi alkaa säihkyä taikuutta, tarkoitusta ja kaunopuheisuutta.
***
Kim on psykologi, kirjoittaja ja tietoisuuden löytöretkeilijä. Maisteritutkielmaansa varten hän tutki, miten draamatekniikkoja voidaan soveltaa integrointiprosessin helpottamiseen trauman jälkeen (ajattele aspektologiaa ja tietoisuusnäytöstä yhdistettynä). Kimiin saa yhteyden hänen nettisivujensa kautta www.kimseppala.com.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.