HomeViestejäVidya Frazier11.9.2022 - Vanhan sinun ja uuden sinun tanssia

11.9.2022 - Vanhan sinun ja uuden sinun tanssia

VANHAN SINUN JA UUDEN SINUN TANSSIA

Kirjoittanut Vidya Frazier (vidyafrazier.com)
11.9.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Elämä voi nykyään olla todella hämmentävää. Joskus ei tiedä päivästä toiseen, miltä tuntuu, mitä tapahtuu päivän aikana tai mitä pystyy tekemään.

Eräs ystävä kuvasi elämäänsä näin: "Herään aamulla ja tiedän suunnitelleeni tehdä a, b, c ja d tuon päivän aikana. Myöhemmin saatuani tehtyä a:n ja b:n, yhtäkkiä k astuu ovesta. Ja sitä on loppupäivän."

Tilanteen tekee vielä pahemmaksi, ettei toisinaan voi edes luottaa, mikä osa itsestä näyttäytyy tiettynä päivänä. Joskus saatat herätä tuntien selkeyttä, optimismia, voimaa, rauhaa ja sydänkeskeisyyttä, vakuuttuneena liikkumisestasi lopultakin uuteen suuntaan, joka tuntuu fantastiselta.

Keho tuntuu paremmalta kuin pitkään aikaan, se on täynnä energiaa. Saatat päättää, että olet ainakin siirtynyt korkeampaan ilmaisumuotoon itsestäsi. Kaikki parannustyö jota olet tehnyt itsellesi, tuottaa lopultakin tulosta. Ilmennät nyt vakaasti sitä elämää, jonka olet aina halunnut.

Kenties luovia ideoita kulkee mielesi läpi, koet ilahduttavaa synkronismia ja ilo ja nauru virtavat helposti lävitsesi. Sydämesi on avoin ja täynnä rakkautta kaikkia ympärilläsi olevia kohtaan. Tuntuu todella hyvältä, ettei ole enää sisäisiä konflikteja, itse-epäilyä, masennusta ja vihaa, mitä olet kokenut hyvin pitkään.

Mutta sitten, kenties jo seuraavana päivänä, heräät ärtyneenä ja kiukkuisena. Oivallat, että kohtaat sisälläsi taas vanhoja asioita/ongelmia.

Ratkaisematon suhdekonflikti on edessäsi, itse-epäilyä leijuu taas mieleen, kehoon sattuu ja traumaattiset muistot kiusaavat sinua jälleen. Ja maailmantilanne ja ihmisten kärsimys iskee sinua taas kerran vatsaan, tuoden vanhoja, tuttuja ahdistuksen ja negatiivisuuden tunteita.

Ihmettelet: "Miksi kaikkea tätä tapahtuu taas? Luulin, että olin jo ohi tästä ja että kaikki nämä asiat olisi jo parannettu ja irtipäästetty. Mitä tapahtui uudelle optimismilleni, jossa tunsin siirtyväni täysin uuteen identiteettiin, kirkkaaseen uuteen todellisuuteen?"

Se tekee hulluksi

Toisinaan sen lisäksi, ettet tiedä, mikä osasi näyttäytyy tiettynä päivänä, on aikoja, jolloin kaksi hyvin erilaista kokemusta voi tapahtua melkein samanaikaisesti. Tunnet olevasi syvällä tietyssä sisäisessä kokemuksessa, ja yhtäkkiä tapahtuu jotakuinkin päinvastaista.

Esimerkiksi, sinulla saattaa olla äärimmäistä surua jostain tuskallisesta tilanteesta – ja sitten yhtäkkiä oivallat, että sinulla on syvää rakkautta jotakuta kohtaan, mikä pulpahtaa esiin sisältäsi. Tai tunnet iloa, rentoutta ja rauhaa, ja sitten kuin tyhjästä tulee yhtäkkiä jokin tuskallinen muisto ja kyyneleitä tulvii silmiisi. Se tekee hulluksi

Siis mitä tässä tapahtuu? Sinulla on tietysti ennen ollut "hyvät" ja "huonot" päiväsi, mutta se mitä nyt tapahtuu, voi olla hyvin äärimmäistä ja ennustamatonta. Saatat ihmetellä: "Ovatko ne ajat olleet illuusiota, jolloin kehittyneempi itseni on ollut läsnä? Eikö kaikki se parannus, jota olen tehnyt vuosien saatossa, ole oikeasti toiminut? Miksi en pysty pitämään kiinni tästä uudesta identiteetistä, kun se tulee esiin?"

Neljäs ulottuvuus

Tervetuloa neljänteen ulottuvuuteen! Tervetuloa kuoleman ja uudestisyntymän maailmaan, jossa kumpaakin tapahtuu sisälläsi samanaikaisesti. 3D-itsesi on kuolemassa, ja 5D-itsesi vasta alkaa tulla esiin, antaen sinulle ennakkoesityksiä.

Joskus toinen itse on jonkin aikaa näkyvämpi kuin toinen. Toisilla kerroilla ne tavallaan törmäävät yhteen.

Kun alemman taajuuden 3D-kaavoja/malleja nousee sisältäsi, voi tuntua siltä, että olet taantunut ja epäonnistunut, mutta muista, ettei se ole totta. Nämä kaavat tulevat vain esiin tässä kohtaa nähtäväsi, tunnustettavaksi ja irtipäästettäväksi. Noilla jaksoilla elämä voi tuntua hyvin 3D:ltä sinulle – väkinäistä, rajoitettua, raskasta ja masentavaa. Mutta sitten kun näistä kaavoista tai niiden osista on lopultakin vapauduttu, sisälläsi on yhtäkkiä tyhjää tilaa, johon uusi 5D-itsesi voi ankkuroitua syvemmälle – ja tämä tuntuu fantastiselta, energisoivalta ja rauhalliselta.

Kahden itsen tanssia

Näinä aikoina jolloin kuljemme neljännen ulottuvuuden läpi ja tulemme aina vain lähemmäs 5D:tä, tapahtuu tanssimista. Se voi olla erittäin hämmentävää. Mutta tällaisia kummallisia kokemuksia kuitenkin tapahtuu usein kaikissa ylösnousemusvaiheissa.

3D-identiteettisi on häviämässä – kuitenkin se voi edelleen vakuuttaa sinut, erityisesti tietyissä tilanteissa. Samaan aikaan liukumisesta 5D-tietoisuuteen tulee jotenkin helpompaa ja helpompaa.

Siis tapahtuu tätä liikettä eteen ja taakse, ylös ja alas. Alat nähdä, että olet prosessissa, jossa eräs pitkäaikainen tapa alkaa hävitä – tapa tuntea itsesi rajoittuneeksi keho-mieliolennoksi. Vie vähän aikaa luopua täysin tästä tavasta.

Saatat parahtaa, että se vie todella pitkään, ja ihmetellä, miten paljon kauemmin sinun täytyy vielä käydä läpi tätä raivostuttavaa kokemusta, ennen kuin voit oikeasti olla vapaa kaikista kolmannen ulottuvuuden energioista, jotka ovat pitäneet sinut rajoittuneena ja pienenä.

Luonnollisesti vastaus on, että se vie niin pitkään, kuin vie. Se riippuu henkilökohtaisesta karmakuormasta, jonka kanssa olet tullut, siitä esi-isiltä peritystä ja kollektiivisesta karmamäärästä, jonka olet tarjoutunut muuntamaan, ja tietyistä kyvyistä ja kyvyttömyyksistä, joita sinulla sattuu olemaan. Ja tietysti siitä, miten voimakas on kaipauksesi ja päättäväisyytesi olla vapaa.

Kyllä, ylösnousemusprosessi voi olla ärsyttävä ja lannistava. Mutta tsekkaa myös oikeasti: ovatko ne ajat, jolloin 3D-itsesi kamppailee päivän läpi, tulleet kenties vähän siedettävämmiksi, kun opit navigoimaan niitä paremmin?

Ja ilmestyykö niitä päiviä, jolloin 5D-itsesi näyttää olevan messissä, useammin, kun aika kuluu?

Tarkkaile. Ja tiedosta, mitä opit koko tämän transformaation aikana, joka tapahtuu sisälläsi. Näe, miten voimakas sinusta on tulossa, ja miten paljon tietoisempi ja avoimempi olet taikuudelle, jota tapahtuu sisälläsi.

Muista: synnytät täysin uutta SINUA. Niin tuskallista kuin se voi joskus olla, se on myös yksi ihmeellisimmistä asioista, joka voi tapahtua tällä planeetalla. Se ei ole vain tavallinen synnytys – se on synnytys, joka tapahtuu täysin uuteen todellisuusulottuvuuteen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Next >