Päivän uffo

Helppoa kuin uffonteko




HomeViestejäGeoffrey Hoppe - AdamusMaaliskuu 2019 - Jälkimaininkeja

Maaliskuu 2019 - Jälkimaininkeja

JÄLKIMAININKEJA
 
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
Työpajat on pidetty. Nyt alkavat jälkimainingit. Se ei ole suosikkiosani siitä, mitä teemme, mutten vaihtaisi sitä mistään hinnasta.
 
Pidimme helmikuussa kaksi iso työpajaa Villa Ahmyossa Konalla, Havaijilla. Ei isoja ihmismäärässä – Linda ja minä työskentelemme mieluummin pienempien ja intiimimpien ryhmien kanssa, koska silloin henkilökohtainen vuorovaikutus sekä meidän että Adamuksen kanssa on paljon palkitsevampaa. Kaksi viime työpajaa oli valtavia liikutettujen energioiden ja oivalletun tietoisuuden osalta.
 
Nyt on jälkimaininkeja. Monet shaumbrat ovat palanneet takaisin Konan lentokentälle ja ovat matkalla kotiinsa. Jotkut ovat viisaasti päättäneet jäädä saarelle viikoksi tai pariksi tutkimaan, integroimaan ja kokemaan. Ja välttelemään raakoja ja kylmiä lämpötiloja kotona Euroopassa ja USA:ssa. Villa tuntuu tyhjältä ilman heitä. Kumpikin työpaja antoi viisi uskomatonta päivää yhdessä. Se tuntuu enemmän kuukaudelta kuin viideltä päivältä, koska meistä tulee niin läheisiä. Nauramme yhdessä, syömme ja juomme yhdessä, jaamme tarinoita ja halaamme paljon. Joidenkin syvien ja voimakkaiden merabhien jälkeen, istumme yhdessä pitkän tovin hiljaa pökerryksissä ja nautimme suloisista energioista.
 
Työpajapäivinä on paljon stressiä, mutta se on "hyvää" stressiä. Tyypillinen päivä alkaa klo 5.15. Keskityn ensimmäisenä kahvinkeittimeen. "Laita se päälle", sanon itselleni, "ja kaikki menee hyvin." Kun kahvi valmistuu, laitan pyykkiä koneeseen. Belle, Ahmyo-koiramme joka todellisuudessa kuuluu naapureillemme ja joka on päässyt sydämiimme, ilmestyy ovelle. Häntä heiluen se kurkistaa ikkunasta. Miten se tietää, että nousen ylös tähän aikaan aamusta, vai onko se nukkunut ulkona koko yön? Päästän sen sisään ja palkitsen sen rakkauden koirankeksillä. Kahvi on nyt valmista. Nappaan proteiinipatukan ja suuntaan verannalle läppärini kanssa. Coloradossa kello on kolme tuntia enemmän, joten olen varma, että on melko monta sähköpostia vastattavana.
 
Elise ilmestyy täsmälleen klo 7. Hän tuli tänne Ahmyo-retriittiin viime huhtikuussa ja muutti saarelle lokakuussa. Hän on korvaamaton. Olemme tunteneet hänet vuosia, ja hän työskenteli kanssamme muutaman vuoden silloin, kun meillä oli toimisto Tahoe-järvellä. Nyt hän auttaa meitä työpajoissa ja pitää huolta villasta. Hän rakastaa shaumbroja ja on intohimoinen oman Oivaltamisensa osalta. Hän tietää, etten juuri puhu aamutuimaan, joten hän toivottaa miellyttävät huomenet ja alkaa laittaa ruokaa ja kahvia valmiiksi työpajan osallistujille. Hän antaa Bellelle uuden keksin ja puhuu sille hiljaa, kun minä jatkan sähköposteihin vastaamista.
 
Linda tulee ulos muutamaa minuuttia myöhemmin. Hän on jo käynyt suihkussa ja näyttää ihastuttavalta kuin" aamukukka". Hän tervehtii Eliseä ja Belleä ja juttelee sitten Elisen kanssa päivän logistiikasta. En ole vieläkään valmis keskustelemaan, joten he välttävät puhumista minulle. Belle tulee halattavaksi ja paijattavaksi, mutta lähtee pian takaisin tyttöjen luo, jotka ovat paljon virkeämpiä kuin minä.
 
Shaumbroja alkaa ilmestyä klo 8.45, 15 minuuttia etuajassa. Olen nyt käynyt suihkussa ja ajanut parran, mutten ole vieläkään innokas keskustelemaan. Puhun (kanavoin) seuraavat 4.5 tuntia, joten pysyn omissa oloissani. Palaan takaisin yksityisalueelleni villassa saamaan aamupäivitystäni Adamukselta. Joskus hän kertoo minulle, mitä teemme tuona tiettynä päivänä. Toisilla kerroilla ei. Joskus istun vain hiljaisuudessa ja yhdistyn hänen ja shaumbra-ryhmäenergian kanssa. Tulee pitkä päivä, joka on täynnä löytöjä, huumoria, oivaluksia ja monia muutoksia. En ole koskaan pettynyt minkään työpajan aikana. Ei koskaan ole tylsää, ei koskaan ole mekaanista toistoa.
 
Nyt työpaja on ohi. Adamus on sanonut viimeiset sanansa ja Linda on päättänyt tilaisuuden hengityksiin ja kiitoksiin. Halaamme ja sanomme näkemiin, muutama kyynel vuodatetaan, ja tiedämme kaikki, mitä tulee seuraavaksi, vaikkei sitä sanota ääneen. On aika päästää irti kokoontumisen energioista ja palata tavalliseen maailmaan. Kunnes jälleen tapaamme.
 
Nyt tulevat jälkimainingit. Kaikki ovat poissa, ja villa tuntuu kummallisen tyhjältä. Myös Belle joka on ollut paikalla kaikkien kanavointien ajan, käpertyneenä mukavasti osallistujien lähelle, näyttää lohduttomalta. "Minne kaikki ovat menneet?" se varmaan miettii.
 
Haluan itkeä. Älkää kysykö miksi – haluan vain itkeä. Haluan olla yksin, ja haluan kaikkien tulevan takaisin. Missään siinä ei ole tolkkua. Adamus on jo kaukana, ja olen liian uupunut ottamaan hänet takaisin. Mutta hän jätti niin tyhjän tilan, että hänen lähdettyään haluan vain itkeä. Poltan muutaman savukkeen samassa paikassa, jossa kaikki kokoonnuimme aiemmin, ja tunnen sen energioita, mitä teimme muutaman viime päivän. Tuijotan merelle ja toivon, että voisin lentää horisonttiin. Toivon, että voisin jatkaa horisontin yli, mutta sitten oivallan, että juuri sen teimme työpajan aikana. Toivon, ettemme olisi tulleet takaisin horisontin takaa.
 
Elise lähtee päivän lopussa siivottuaan ja pakattuaan kaiken pois seuraavaa tapahtumaa varten. Mietin, mistä hän saa energiaa työskennellä kovasti 11 tuntia putkeen ja hymyillä edelleen. Linda on auttanut häntä siinä välissä, kun on vastaillut työsähköposteihin ja syöttänyt lisää keksejä Bellelle. Luulen, että Belle on lihonut viisi kiloa siitä, kun tulimme tänne viisi viikkoa sitten. Me kaikki syötämme sille keksejä salaa, mutta kukaan ei myönnä sitä.
 
Vilkaisen nopeasti sähköpostiani. En pysty käsittelemään sitä nyt. Suljen läppärini ja suuntaan porealtaaseen viinipullon ja parin lasin kanssa. Linda ja minä katselemme, kun aurinko laskee ja tähdet tulevat esiin – sanomatta tuskin sanaakaan, koska tällä hetkellä kyse on vain tunteista. Melkein kahta tuntia myöhemmin nousemme altaasta, kun oivallamme, että ihomme näyttää rusinalta, täysin rypistyneeltä liian pitkästä ajasta lämpimässä ja tyynnyttävässä vedessä.
 
Mietin muutamaa viime viikkoa. Oivaltamiseen tuleminen voi olla julmaa toisinaan. Käsitän sen viiden intensiivisen Threshold-päivän jälkeen. Yksi osallistuja lähti ensimmäisen päivän jälkeen sanoen, ettei koskaan palaa. Ei pelkästään Thresholdiin, vaan Crimson Circleen. Haluan itkeä, enkä ole varma miksi. Voin vain kuvitella, mitä hän käy läpi oman lohikäärmeensä kanssa. Haluan lähestyä häntä ja sanoa hänelle jotain rauhoittavaa – mitä tahansa – mutta tiedän, etten voi. Hänen täytyy kohdata lohikäärmeensä yksin.
 
En saa unta tuona yönä. Leijun täydellisessä levollisuudessa ja seuraavan hetken kaaoksessa ja pirstoutuneisuudessa. Nousen sängystä klo 1.30 ja istun verannalle katselemaan tähtiä. Belle on siellä. Se ei mennyt ollenkaan kotiin, vaan päätti maata ovellamme. Toivon hetken, että olisin koira, jolla on suurta viattomuutta ja suuri sydän. Se katsoo minua ja heiluttaa lempeästi häntäänsä. En tiedä, itkeäkö vai nauraa. Sen silmät sanovat minulle, ettei se ole kahden koiravuotensa aikana kokenut mitään vastaavaa, kuin nämä työpajat. "Milloin pidämme sen taas?" sen silmät kysyvät. Sanon sille ääneen, että tarvitsen aikaa toipua, ennen kuin sukellan siihen uudestaan. Sitten kerron sille, että meidän täytyy palata takaisin Coloradoon muutaman päivän päästä ja että tulemme kaipaamaan sitä valtavasti. Tunnin päästä palaan takaisin sänkyyn ja nukun näkemättä unia. Se on jälkimaininkeja työpajasta, jossa menimme joihinkin syvimpiin paikkoihin, joidenkin uskomattomimpien ihmisten kanssa.
 
Seuraavana aamuna minulla on energiakrapulaa. Laitan kahvinkeittimen päälle, ja annan Bellelle halauksen ja keksin. Minulla on kaksi tapaamista tänä aamuna. Miksi-oi-miksi sovin tapaamisia työpajan jälkeiseksi päiväksi? Luulen, että ne olisivat ohi parissa tunnissa, mutta ne kestävät neljä. Tämän on pakko olla jokin kosminen vitsi, että minut pannaan istumaan kokouksissa mentyämme hyvin laajentaviin paikkoihin näiden kahden työpajan aikana. Oikeasti haluan vain puuhailla itsekseni pihassa. Yhdistyä luontoon ja maadoittua. En voi tehdä edes sitä, koska EJ, puutarhuri, on täällä tänään, ja hän hermostuu nähdessään minut työskentelemässä pihassa. Tänään se on hänen reviiriään.
 
Belle on nukkunut koko päivän sängyssä, jonka ostimme sille. Toivon, että voisin käpertyä makuulle kuin koira. Niinpä suuntaan lopulta makuuhuoneeseen torkuille. Kymmenen minuutin kuluttua ovikello soi. Siellä on EJ, puutarhuri. Kiva kaveri huonon ajoituksen ja rajaongelmien kera. Alkaa sataa, joten hän kertoo lähtevänsä siltä päivältä. Hän kysyy jotain putkimiehestä ja vuotavasta vesihanasta. Minulla ei ole kerrassaan mitään hajua, mistä hän puhuu, ja se on viimeinen asia maailmassa, josta välitän. Kerron hänelle, että Elise hoitaa sen seuraavalla viikolla. Eikö hän käsitä, että ratsastimme juuri lohikäärmeellä ja vuotava hana on täysin merkityksetön asia?
 
Haluan olla täysin yksin, ja haluan, että pitäisin edelleen työpajaa shaumbrojen kanssa. Minusta tuntuu täysin tyhjältä, mutta kuitenkin tunnen myös syvästi kaikkea. Kuuntelen mitä kauneinta musiikkia Sonos-kaiuttimista, mutta haluan, että kaikki hiljentyisi. Linda antaa minulle tilaa, jota niin epätoivoisesti tarvitsen, mutta haluan, että hän olisi lähempänä. Lopulta on upean auringonlaskun aika, vaikka onkin enimmäkseen pilvistä. Haen pullon viiniä ja kaksi lasia ja suuntaan porealtaaseen Lindan kanssa. Kaikki tuntuu asettuvan nyt aloilleen. Kyse on shaumbra-työpajan jälkimainingeista. Siinä ei ole mitään tolkkua, mutta kun ajattelen, mitä olemme tehneet kuluneet kaksi viikkoa, siinä on täysin tolkkua. Olemme murtautuneet tietoisuuden uusiin horisontteihin, kun tulemme omaan Oivaltamiseemme. Miksi luulen, että kaikki menisi tavallisesti, kun teemme jotain, mikä on mitä epätavallisinta? Tuona yönä näen intensiivisempiä ja värikkäämpiä unia, kuin minulla on ollut kuukausiin. Kaikki on hyvin näissä työpajojen jälkimainingeissa.
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >