Päivän uffo

Auta uffoa mäessä, älä mäen alla




HomeViestejäGeoffrey Hoppe - AdamusTammikuu 2019 - Intohimo on kärsimistä

Tammikuu 2019 - Intohimo on kärsimistä

INTOHIMO ON KÄRSIMISTÄ
 
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Tammikuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
 
No, voi paska! Sain juuri yhden noista pienistä, mutta tärkeistä oivalluksista. Olin pitämässä huolta omista asioistani (eli päiväunelmoimassa), kun se tuli eetteristä. Pidä tuolistasi kiinni, kun jaan sen kanssasi. Vanhan ihmisintohimomme oli lähdettävä, koska … (rummutusta) intohimon alkuperäinen määritelmä on "kärsiä". (Suom. huom. englannin kielessä sama sana merkitsee "intohimoa" ja "Jeesuksen kärsimystä" (kärsimyshistoriaa).)
 
Hitto, kuka haluaa intohimoa, kun se merkitsee vain lisää kärsimystä? Se on, kuin pyytäisi lisää energiaa, vaikka se tuo elämääsi vain lisää kaaosta ja vastoinkäymistä. Kuka haluaa sitä lisää?
 
Kun olin saanut tämän pienen oivalluksen, katsoin sanan "intohimo" (= passion) alkuperän. Se on peräisin 1200-luvun vanhasta latinankielen sanasta "pati", joka merkitsee kirjaimellisesti kärsimistä. Meillä on luultavasti ollut ainakin puolentusinaa elämää, joissa käytimme "intohimoa" viittaamaan ihmiskärsimykseen. Kirkko vahvisti sitä koko Kristuksen kärsimysjutulla, eli Jeshuan kärsimisellä ja kuolemalla. Ihan oikeasti? Jeshuan intohimo oli kärsiä ja kuolla? Epäilen sitä suuresti, mutta vallanpitäjät välittivät tämän viestin massoille, ja yhtäkkiä 1200-luvun intohimossa oli kyse kärsimyksestä.
 
Yksi heräämisen haastavimmista osista on intohimon kadottaminen. Se oli kohta 11 Tobiaksen luettelossa henkisen heräämisen 12 merkistä, juuri ennen "halua mennä Kotiin". Tämä merkitsee, että se on melko tärkeä asia. Melkein kaikki shaumbrat joiden kanssa olen puhunut, ovat sanoneet kadottaneensa tavallisen ihmisintohimon pian heräämisensä jälkeen. Useimmat shaumbrat odottavat jonkinlaisen intohimon paluuta – millaisen tahansa – ja tuntevat edelleen olonsa epätäydelliseksi ilman sitä.
 
Muistan oman intohimoni kadottamisen. Olin kiireinen (ei, vaan pakkomielteinen) perustaessani uutta ilmailualan yritystä sekä pyörittäessäni omaa markkinointikonsultointiyritystäni Dallasissa, Teksasissa. Lindalla ja minulla oli "jupahtava" ystäväpiiri, jonka kanssa vietimme paljon aikaa. Minulla oli paljon intohimoa ja yritin tasapainotella liiketoiminnan ja sosiaalisen elämämme välillä. Opin myöhemmin, etteivät nämä olleet oikeasti intohimoja, vaan joukko neuroottisia aktiviteetteja, jotka estivät minua katsomasta sisäänpäin.
 
Sitten yhtenä päivänä heräämisen suuri keisaku-keppi pamautti minua päähän. Se ei saanut huomiotani välittömästi, joten se pamautti minua vielä muutaman kerran. Auts! Tervetuloa heräämiseen. Tajusin sen lopulta, ja olin kolme seuraavaa kuukautta huimaavassa autuustilassa. Näin värejä ja enkeleitä, kuulin ääniä ja leijuin pilvissä. Linda oli melko huolissaan, mutta mikään ei tuntunut vaivaavan minua tässä surrealistisessa maailmassa.
 
Sain toisen jalan takaisin maahan noin 90 päivän jälkeen ja oivalsin yhtäkkiä, etten välittänyt mistään. Intohimo oli poissa. Lyhyessä ajassa myös monet ystävämme – luultavasti koska yritin puhua heille kokemuksistani. Myös intohimo työtäni kohtaan oli poissa. Oli melkein halveksittavaa ajatella asiakkaiden tapaamista, henkilökunnan johtamista ja rahan keräämistä tuohon käynnistyvään yritykseen. Huomasin olevani levoton, motivoitumaton ja innostumaton. Intohimo oli poissa. Soturi oli laskenut miekkansa. Se sinisilmäinen lapsi jolla oli suuria unelmia ja tavoitteita, oli vain harmaa haamu. Yritin sytyttää intohimon uudelleen monta kertaa, mutta joka kerta se tuntui autolta, jonka akku oli tyhjä. Kyse ei ole niinkään siitä tunteesta, kun kääntää avainta ja kuulee "klik-klik-klik", vaan tyhjästä tietämisestä, ettei se todellakaan käynnisty. Kaikki toiveet on romutettu, vaikka jatkaakin avaimen kääntämistä ja odottaa jotain tapahtuvan.
 
Intohimon kadottaminen oli kylmää ja sydämetöntä. Tuntui siltä, ettei pystynyt hengittämään syvään … oli vain lyhyttä ja pinnallista hengitystä. Olin varma, että olin tehnyt jotain väärin. Miten voisin mitenkään saada henkisen heräämisen ja sitten kadottaa intohimoni? Olisin olettanut täysin päinvastoin: saa heräämisen ja sitten kaikesta tulee suurempaa, parempaa ja helpompaa. (Voin kuulla ylösnousseiden mestareiden mylvivän naurusta tälle ihmishavainnolle.) Intohimon kadottaminen oli viimeinen asia, jota olin odottanut. Yrittäisin turhaan seuraavat 20 vuotta löytää sen taas.
 
Jonain päivänä olen kuin tuo mestari Adamuksen tarinoissa mestarista ja oppilaasta. Istun paviljongilla Havaijilla aurinkoisena aamuna, siemailen lattea ja syön suklaacroissantia, kun oppilas lähestyy minua.
 
Oppilas: Mestari G, olen kadottanut intohimoni.
Minä: Aivan, Heinäsirkka*, etkä koskaan enää löydä sitä.
Oppilas: Mitääää? Miten voin elää ilman intohimoa??
Minä: Ihmisintohimo tappoi sinut. Se perustui kärsimiseen. Sana "intohimo" merkitsee oikeasti "kärsiä".
Oppilas: Mutta mitä varten elää, jos ei ole intohimoa? Kärsin ilman intohimoani!
Minä: Elä kokemista varten, Heinäsirkka. Elä. Kokemista. Varten.
Oppilas: Mistä oikein puhut, sinä vanha pieru?! Ja miksi kutsut minua jatkuvasti Heinäsirkaksi? Aion etsiä toisen mestarin, sellaisen joka opettaa minua saamaan takaisin intohimoni.
 
Tarkemmin ajateltuna en halua olla kuin Adamuksen tarinan mestari. Jotkut ihmiset eivät vain halua kuunnella. Istun pelkästään paviljongilla Havaijilla latteni ja croissantini kanssa, ilman tuota oppilasosuutta. Miksi tehdä elämästä vaikeampaa, kuin sen täytyy olla?
 
Nyt takaisin intohimoon. Se kuulostaa niin romanttiselta ja oikeamieliseltä. Intohimo on kuin tuli vatsassa ja valo sydämessä. Se on syy, miksi nouset ylös aamulla ja jatkat pakertamista koko päivän, myös silloin kun tiedät, ettet ole oikeasti tyytyväinen. Mutta se voi olla myös valtava häiriötekijä. Emä-makyoa. Ainakin omani oli minulle. Intohimoni hukutti sen pienen ja hiljaisen äänen sisällä, joka oli kutsunut minua heräämään jo vuosia, ennen kun todella heräsin. Nyt oivallan, että intohimo oli egokakkuni kuorrutusta. Voi, niin makeaa! Se lisäsi paljon sokeria muuten mauttomaan kakkuun. Ainakin minulla intohimossa oli tosiasiassa kyse "draivista" ja tavoitteista, ei jostain todella merkittävästä.
 
Kun tuo pieni valaistuminen tapahtui minulle muutama päivä sitten – se, että intohimo lähti, koska siinä oli kyse kärsimisestä – esitin sen itsestään selvän kysymyksen, jonka kuka tahansa normaali, itseään epäilevä shaumbra esittäisi: "Jos ei ole intohimoa, mitä sitten on?" Vastaus tuli minulle samalla hetkellä, kuin tein tuon kysymyksen: "Kaikessa on kyse kokemisesta, Heinäsirkka. Kaikessa. On. Kyse. Kokemisesta."
 
Minusta tuntuu siltä, että tuo vanha intohimo oli kuin kahvikuppi aamulla stimuloimaan muuten väsynyttä kehoa ja mieltä. Käytin intohimoa päästäkseni päivästä läpi. Kutsuin sitä intohimoksi, mutta se oli vain mielenkiintoinen tapa saada minut taas yhdestä päivästä läpi eläintarhassa. Kun intohimo riisuttiin pois, minun täytyi katsoa sitä ankeaa todellisuutta, että olin häkissä eläintarhassa. Halusin intohimoryypyn tekemään häkistäni siedettävämmän.
 
Eikö ole mielenkiintoista, että intohimo-sanan latinankielinen alkuperä merkitsee "kärsiä"? Kun mennään eteenpäin vuodessa 2019, aion korvata tuon vanhan ja viettelevän sanan "intohimo" sanalla "kokemus". Intohimon palaamisen odottaminen on loppu osaltani (ja kenties olen helpottunut, ettei se palaa), ja olen valmis vain kokemaan minut. Siitähän ihmisosassa on vain kyse. Kokemisesta, tuomitsematta. Kokemisesta vain kokemisen vuoksi. Kokemisesta, joka tiivistetään viisaudeksi hetkessä, kun ihminen ja mestari kulkevat rinta rinnan, ilman tarvetta intohimoon.
 
Onnellista uutta vuotta, Heinäsirkalta minussa Heinäsirkalle sinussa!
 
*Selitys Heinäsirkka-viittaukseen täältä (lyhyt Youtube-video Kung Fu -televisiosarjan katkelmasta).
 
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

< PrevNext >