Päivän uffo

Uffo on iltaa viisaampi




HomeViestejäGeoffrey Hoppe - AdamusLokakuu 2018 - Ruohon kasvamista katsellen

Lokakuu 2018 - Ruohon kasvamista katsellen

RUOHON KASVAMISTA KATSELLEN

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2018 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kesä on virallisesti ohi. On syksyn ensimmäinen päivä täällä Toscanassa, vaikka sää tuntuu edelleen kesältä lämpötilan ollessa 26 astetta.

Rakastan kesäaikaa, erityisesti Coloradossa. Siellä ylhäällä missä asumme, 2500 metrin korkeudessa, ei ole koskaan liian kuumaa ja taivas on melkein aina selkeä ja kirkkaansininen. Kesällä uudistun muiden vuodenaikojen matkustamisen, työpajojen ja filmituotannon rankkuudesta. Aloitan työskentelyn noin klo 7 joka aamu, ja sitten ryntään pihalle, kun kello lyö 13. Meillä on noin 1.2 hehtaaria maata vuorilla, joten siinä on kesällä aina työtä. Lindan täytyy etsiä minut pihalta, kun alkaa tulla pimeä, ja tulla kertomaan, että päivällinen on valmis ja on aika lakata tekemästä töitä sinä päivänä. Tämä tuo mieleeni, kun olin nuori poika ja pelasin ulkona viimeiseen valonkajastukseen saakka.

Taisin ottaa tänä kesänä enemmän tehtävää, kuin pystyin pureskelemaan. Apurin kanssa petsasin koko latoni, kaksi valtavaa aurinkoterassia ja talon puukoristeet. Teimme myös valmiiksi edelliskesän 200 metrin salaojakaivuun. Sitten sain idean rakentaa uuden tukimuurin/penkereen. Vaikka oli elokuun alku, saatoin tuntea jo syksyn odottavan valmiina tuodakseen viileitä tuulenhenkäyksiä ja maalatakseen puut syksyn neonväreillä. Päätin aloittaa projektin joka tapauksessa, ja oikeutin päätökseni tarpeella istuttaa uusia puita siltä varalta, että misteli ottaisi valtaansa vieressään olevat korkeat männyt. Olin oksinut nuo puut keväällä, ja ne näyttivät suhteellisen terveiltä, mutta arboristi kertoi minulle, että ne voisivat olla poissa 3–5 vuodessa.

Olin vähän pakkomielteinen pihaprojekteissani. Linda kysyi jatkuvasti, tarvitsimmeko oikeasti uutta tukimuuria – olin rakentanut yhden joka kesä viimeiset kahdeksan vuotta. Viisi vuotta sitten meillä oli suuri tulva, jollainen ei ole tavallinen vuorilla, ja yksi muurini esti vettä tulemasta taloon. Sitten muistin, mitä Adamus oli kertonut minulle aiemmin tänä vuonna: hän kehotti varmistamaan, että kaikki Crimson Circlen sisäiset järjestelmät olivat huippukunnossa, koska 3–5 vuodessa näkisimme merkittäviä muutoksia Crimson Circlen yleisössä. Kenties projisoin tämän myös pihaprojekteihini: korjaa ja rakenna kaikki nyt sitä varten, mitä tulee myöhemmin. Minulla oli vähän ymmärrystä siitä, miltä Nooasta (arkkikuuluisuus) on täytynyt tuntua.

Takaisin tukimuuriin. Luonnostelin alustavan suunnitelman. Muuri ja pengerrys olisi 40 jalkaa pitkä, 25 jalkaa leveä ja 4 jalkaa korkea, yhteensä 1000 neliöjalkaa (105 neliömetriä). Siihen mennessä kun se oli valmis, olin käyttänyt 100 tonnia (90.000 kiloa) täytemaata ja kiviä. Kuorma-autollinen toisensa jälkeen uutta materiaalia saapui joka päivä, mikä sai naapurit nostelemaan kulmakarvojaan muutaman kerran. "Siinä sitä taas mennään", he varmaan ajattelivat. "Herra Muurinrakentaja." Mutta valitettavasti Lindalla ja minulla on jo jokseenkin kummallinen maine vuoristoyhteisössämme, joten en uhrannut sille paljon ajatusta.

Ystäväni ja shaumbra-toverini Joe Davinroy ja Horace Dinu olivat suuri apu projektin aikana. Sain jatkuvasti muistikuvia meistä kolmesta muurareina toisessa elämässä. Totta tai ei, se teki tästä muurinrakentamisesta enemmän mission kuin työtehtävän. Saimme projektin valmiiksi noin viikossa, paljon odottamaani nopeammin. Viimeisenä päivänä istutimme kolme kaunista Coloradon okakuusta penkereelle. Vaikka ne ovat nyt vasta kaksimetrisiä, voin jo kuvitella, miltä ne näyttävät 20 vuoden kuluttua.

En ole yhtä kätevä kuin Joe tai Horace. Nämä tyypit osaavat rakentaa melkein mitä tahansa. He ovat älykkäämpiä projektin suunnittelussa, kun taas minulla on taipumusta hypätä vain töihin ja katsoa, mitä siitä tulee. Heidän taitonsa sai aikaan sen, että muuri oli lopussa täysin suora ja tasainen verrattuna siihen, miltä se olisi näyttänyt, jos olisin tehnyt sen itse. Mutta yksi asia jonka olen oppinut, on hankkia oikeat työkalut. Hankin parhaat työkalut tehtävään, on kyse sitten yksinkertaisesta lapiosta tai suuresta betonisekoittimesta. Minulla on Kubota-traktori, jossa on kaikenlaisia siistejä varusteita. Olen myös oppinut kuluttamaan enemmän rahaa laadultaan parhaiden työkalujen ostamiseen. Halvat työkalut vaativat tuplasti työtä ja menevät puolta nopeammin rikki. "Osta parhaat työkalut tehtävään", muistutan itselleni joka kerta, kun menen rautakauppaan.

Nyt kun tukimuuri oli valmis ja sitä ympäröivä alue maisemoitu, oli aika kylvää ruoho. Tavallinen kaupunkiruoho ei toimi täällä ylhäällä. Sen sijaan hankin erityistä korkean paikan siementä, joka kasvaa hitaasti eikä vaadi paljon vettä. Mutta olin huolissani aikataulusta. Nyt oli jo syyskuun alku, ja pian sää muuttuisi syksyiseksi. Lisäksi kahden viikon päästä lähtisimme Eurooppaan, joten en olisi paikalla kastelemassa päivittäin, mitä uusi ruoho vaatii.

Tilannetta huononsi, että kuluneen kuukauden oli ollut kuivaa, joten olin huolissani veden loppumisesta. Meillä on pintakaivo (täällä ei ole kaupunkivettä) ja 7600 litran vesisäiliö, mutta säiliön täyttyminen veisi kauan, kun käytin 1100–1500 litraa päivässä kasteluun. Mutta jos en kylväisi ruohoa, talven ja kevään aikana tapahtuisi luultavasti paljon eroosiota, mikä merkitsisi monen tunnin lisätyötä maisemointiin ensi kesänä.

Kylvin ruohonsiemenet ehkä viimeisellä mahdollisella hetkellä. Valmistelin maaperän turpeella ja rikkaalla, tummalla savella. Sitten kastelin ja odotin. Kastelin ja odotin. Toisena päivänä kylvämisen jälkeen juoksin aamulla ensimmäiseksi penkereelle katsomaan, onko uusi ruoho itänyt. Ei mitään. Menin 4–5 kertaa päivässä katsomaan, näkyikö ruohoa. Ei mitään. Kastelin aluetta käsin hyvin huolellisesti runsaalla vedellä. Yhtenä iltapäivänä heti kastelurituaalini jälkeen Linda tuli ulos kertomaan, että meiltä on loppunut talosta vesi.

Vesisäiliö oli rutikuiva. Menin paniikkiin, enkä miettinyt niinkään suihkuja, astioita ja pyykkiä, vaan ruohoani. Onneksi maanalainen pumppu antoi riittävästi vettä sisäkäyttöön seuraavana päivänä, mutta nyt olin varma, että ruohoprojektini olisi pilalla.

Sitten muistin, että voisin saada vettä toimitettuna säiliöautolla, jopa 5700 litraa kerralla. Vesisäiliöauto oli talollani seuraavana päivänä ja täytti 2000 litran vesisäiliön, jotta voisin jatkaa kastelua. Kriisi vältetty, mutta noin 200 dollarin kustannuksella.

9. päivä klo 7 – Kun ei ollut merkkiä ruohon itämisestä, aloin menettää jo toivoni. Tulin ulos tarkistamaan uuden kasvun melkein tunnin välein, ja Linda alkoi kyseenalaistaa mielenterveyteni. Hän sanoi, että sehän on vain ruohoa, ja sitä täytyy ajaa, jos se joskus kasvaa.

10. päivä klo 6 – Mitään ei ole tapahtunut yön aikana. Voi paska.

10. päivä klo 17 – Menin tekemään päivittäistä kastelurituaaliani, tarkistettuani ensin vesisäiliöstä, että meillä oli riittävästi vettä. Merkki oli alle puolivälin, joten päätin, että se olisi viimeinen kastelu. Olin valmis antamaan periksi ruohoprojektissani tältä kesältä. Katsoin vielä viimeisen kerran tarkkaan maata, ja olin yllättynyt nähdessäni, että pieni ruohontaimi puskee esiin. Silmäillessäni pintaa näin kymmeniä ja sitten satoja ja sitten tuhansia hentoja ruohontaimia työntyvän esiin. Se oli taikaa! Pelkästä maasta aamulla, ruohoksi iltapäivällä. Juoksin sisälle kertomaan Lindalle tästä suuresta luonnonihmeestä. Hän näytti helpottuneelta ja kysyi, onko meillä vielä yhtään vettä.

Muutamassa päivässä koko alue oli vihreä uudesta nurmikosta. Jotkut alut kasvoivat parituumaiseksi tai pidemmäksi siihen mennessä, kun lähdimme Eurooppaan. Maltan tuskin odottaa, että pääsen kotiin katsomaan taajan ruohomaton kasvamista uuden tukimuurini alapuolella.

Mutta tämä tarina ei oikeasti koske ruohon kasvamista. Minusta siinä on kyse shaumbra-matkasta. Jotkut meistä ovat olleet yhdessä 19 vuotta, ja muita on liittynyt mukaan matkan varrella. Jotkut jäivät pois, kun Tobias lähti 10 vuotta sitten, ja muita tuli Adamus-tuulten mukana yhdeksän vuotta sitten. Tietoisuussiemenet kylvettiin 2000 vuotta sitten Jeshuan aikana, ja sovimme, että tässä elämässä ne itäisivät ja kasvaisivat. Ei ole viikkoakaan kulunut, jolloin en olisi kysynyt: "Milloin?" Milloin alamme tulla esiin? Milloin olemme täysin tietoinen sisäisestä mestarista? Milloin ruumiillistunut oivaltaminen alkaa vaikuttaa? Ei Tobias, eikä Adamus ole koskaan vastannut kysymykseeni. Aivan kuten tarkistin ruohon merkit neljä kertaa päivässä, olen tarkastanut myös aidon valaistumisen merkit joka shoudissa ja työpajassa.

"Kastelumme" oli jatkuvaa viesti- ja aineistovirtaa Tobiakselta, Kuthumilta ja Adamukselta. Kuivina ja haastavina aikoina se piti meidät virkeinä ja ravittuina. Oli aikoja, jolloin minusta tuntui, että meiltä loppuisi vesi (viestit), koska mitä muuta voisi enää sanoa? Tobias sanoi, että kaikki on itse asiassa sanottu hänen muutamana ensimmäisenä vuotenaan. Adamus sanoo sen kaiken vain uudestaan, eri tavalla ja provokatiivisesti.

On ollut aikoja, jolloin toivoni shaumbrojen esiintulemisen suhteen on ollut vähäistä. Onnistuisimmeko siinä? Miten monta kipua, menetystä ja sielun pimeää yötä voisimme mitenkään enää kestää?

Työkalumme olivat parhaat mahdolliset: ja & salliminen, ja olen olemassa. Olimme kymmeniätuhansia siemeniä, jotka levitettiin ympäri maailmaa ihmishistorian loppukesänä (käännekohta). Mutta milloin tuo ruoho viimeinkin itäisi?

Sitten sitä alkoi tapahtua. Muutama shaumbra siellä, muutama shaumbra täällä. He tulivat esiin. Eivät huutaneet maailmalle, että he olivat valaistuneet, vaan tekivät rauhan ihmisitsensä kanssa. Ei enää taistelua, ei enää kamppailua, ei enää yrittämistä. Saatoin nähdä sen heidän silmissään ja kuulla äänessään.

Kaksinaisuus oli poissa. He oivalsivat, että olisi edelleen haasteita niin kauan, kun he pysyisivät planeetalla ja eläisivät muiden ihmisten keskellä, olisi edelleen töykeyttä, liikennettä, rikoksia, ihmisjoukkoja ja politiikkaa, mutta nämä asiat eivät ole heidän.

He oivaltavat sen, että heidän sisäinen kamppailunsa on ohi. Ei enää sisäisiä rikoksia. Ei enää sisäistä politiikkaa. Ei enää töykeyttä itselle. Minulla on suuri helpotuksen tunne nyt, kun tuo ruoho kasvaa. Se juurtuu tänä syksynä ja tulee takaisin keväällä vielä vahvempana. Enää ei ole kyse siitä, kasvaako ruoho, vaan miten pitkää ja vihreää siitä tulee. Kaikki tuon ruohon hoitaminen palveli tarkoitusta, ja kaikki murehtiminen oli turhaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

Next >