TÄHTIEN SOTA – MEIDÄN SOTAMME?
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Tammikuun 2016 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Linda ja minä menimme naimisiin 19.5.1977. Samana päivänä oli ensimmäisen Tähtien sota –elokuvan ensi-ilta teattereissa ympäri USA:ta. Suhteeni Tähtien sotaan (ja Lindaan) on jatkunut siitä lähtien.
Linda oli kova scifi-fani. Hän oli intona Gene Roddenberryn Star Trek –televisiosarjasta ja rakasti sellaisia ohjelmia kuin Hämärän rajamailla ja Äärirajoilla. Itse en ollut kiinnostunut scifistä – vähän nolona myönnän olevani romanttisten komediaelokuvien tyyppi. (Voin kuulla sinun naureskelevan, mutta ota huomioon, että "tyttöjen elokuvissa" on aina onnellinen loppu eikä niissä vuodateta verta.)
Nuorena 22-vuotiaana istuimme teatterissa, kun nyt jo ikoninen Tähtien sota –musiikki aloitti elokuvan ja avaussanat – teksti joka häipyy vähitellen kauas valtavaan universumiin – tulivat kankaalle. "Kauan sitten hyvin, hyvin kaukaisessa galaksissa …" Luulin, että tämän piti olla science fictionia? Mitä? Olin varma, että joku oli tehnyt virheen. Miten voi olla avaruusaluksia ja avaruusolentoja kauan sitten? Kauan sitten oli primitiivisiä paimentolaisheimoja, jotka taistelivat dinosauruksia vastaan – ei avaruusmiehiä jotka kiisivät tähtialuksissa. Toivoin, että olisimme menneet katsomaan Woodie Allenin Annie Hall –elokuvaa. Se oli vuosikymmenen katkeransuloinen ja älyllinen romanttinen komedia ja minä katselin tässä jotain teennäistä scifi-elokuvaa, joka ei erottanut menneisyyttä tulevaisuudesta.
Ei kestänyt kauan, kun uppouduin täysin elokuvaan. Noin puolen tunnin jälkeen oivalsin, että se oli hyvin erilainen leffa. Siinä ei ollut kyse vain galaktisesta taistelusta. Siinä oli kyse valosta pimeyttä vastaan, hyvästä pahaa vastaan. Siinä puhuttiin Voimasta, Jumalan ja Saatanan sijasta. Jedi-mestarit olivat enemmän munkkien kuin soturien kaltaisia. Niillä oli taianomaiset voimat ja ne käyttivät sapeleita aseiden sijasta. Ne matkustivat planeetalta toiselle yhtä helposti, kuin minä ajoin kotoa töihin. Vaikka tämä saattaa näyttää kyllästyttävältä tänä päivänä, se oli radikaalia 40 vuotta sitten.
Muistan kävelleeni ulos teatterista pökerryksissä, suu auki ja pää täynnä uusia ajatuksia. George Lucas, kirjoittaja ja ohjaaja, oli onnistunut esittelemään uusia käsityksiä ja perspektiivejä tässä nerokkaassa elokuvaluomuksessa. Se kosketti sitä sisäistä tietämistä, että todellisuuden luonne oli enemmän, mitä olin oppinut koulussa tai kirkossa. Elokuva näytti todellisemmalta kuin jokapäiväinen elämä. Kenties, vain kenties, Tähtien sota onnistui vangitsemaan tositarinan menneisyydestämme?
Näin seuraavat kaksi osaa – Imperiumin vastaisku 1980 ja Jedin paluu 1983 – mutta niillä ei ollut samaa vaikutusta kuin alkuperäisellä elokuvalla. En nähnyt seuraavaa trilogiaa (jaksot I-III), koska minusta tuntui, että saagasta oli nyt tullut kaupallinen, ilman edellisten osien syvyyttä.
Ostimme Lindan kanssa äskettäin koko kuusiosaisen Tähtien sota –saagan valmisteluna uusimman osan katsomiseen teatterissa – Star Wars VII: The Force Awakens (= tähtien sota VII, Voima herää). (Jo otsikkokin kuulostaa niin … shaumbralta.) Menemme Crimson Circlen henkilökunnan kanssa katsomaan tämän uuden osan muutaman viikon päästä, joten energian pitäisi olla ekstrakorkealla. Pitkän jouluviikonlopun aikana sytytimme Lindan kanssa takkaan tulen, heitimme muutaman lisätyynyn sohvalle, avasimme pullon hyvää viiniä ja asettauduimme mukavasti Tähtien sota –elokuvamaratoniin – kuusi osaa neljässä päivässä.
Siitä oli melkein 30 vuotta, kun olin katsonut Tähtien sota –elokuvan. Täytyy myöntää, että oloni alkoi tuntua vähän ikivanhalta, mutta sitten muistin, että olin melkein lapsi, kun ensimmäinen osa julkaistiin JA … iällä ei ole enää mitään merkitystä. (Just joo.) Elokuvat tekivät minuun valtavan vaikutuksen – ei elokuvallisten ominaisuuksien tai näyttelijätyön vuoksi, vaan juonen. Elokuvien taustakonseptilla on kovasti yhtymäkohtia siihen, mitä Tobias ja Adamus ovat puhuneet. Mietin, oliko Adamuksella sormensa pelissä Tähtien sodan kirjoittamisessa, mutta tätä kirjoittaessa hän ei ole vahvistanut eikä kieltänyt tätä hypoteesia.
Tässä on joitain monista yhtäläisyyksistä Tähtien sodan ja shaumbra-opetusten välillä, joita poimin elokuvamaratonin aikana:
Mestarit – Tähtien sota käyttää laajasti sanaa "mestari". En ole tiedostanut tätä koskaan aiemmin. Ei ole mitään hävettävää kutsua jotakuta mestariksi tai tulla viitatuksi mestarina. Adamus puhuu shaumbroista ruumiillistuneina mestareina, vaikka jotkut ovat haastaneet hänen sanavalintansa. Hän ei muuta mieltään: mestari on mestari, piste.
Voima – Tämä on taustateema Tähtien sodassa. "Olkoon Voima kanssasi" on yksi planeetan suosituimpia fraaseja. Obi-Wan Kenobi sanoo: "Voima on … kaikkien elävien asioiden luoma energiakenttä. Se ympäröi meitä ja tunkeutuu lävitsemme. Se sitoo galaksin yhteen." Onko tämä se, mihin Adamus viittaa sanalla "bon", tietoisuuden luoma elämänvoimakudelma? Roman Kroitor, elokuvaaja joka keksi IMAX:n, totesi: "Monet ihmiset tuntevat, että luontoa tutkiskellessaan ja kommunikoidessaan toisten elävien asioiden kanssa he tulevat tietoiseksi jonkinlaisesta voimasta tai jostain tämän naamion takana, jonka näemme edessämme, ja he kutsuvat sitä Jumalaksi." Lucas käytti ilmeisesti Kroitorin kommenttia kehittäessään Tätien sota –käsikirjoitusta.
Pimeä puoli – Ihmisten uskonnot puhuvat Jumalasta ja hänen vastustajastaan, Saatanasta. Mutta Tähtien sodassa puhutaan Voimasta. Sekä pimeys että valo käyttää samaa Voimaa, vaikkakin eri tarkoituksiin. Niin kauan kun Tobias ja Adamus ovat työskennelleet kanssamme, he ovat kehottaneet olemaan ennakkoluuloton pimeyttä ja valoa kohtaan. He kutsuvat valon epätasapainoa anostiksi. "Valon epätasapaino on pimeyden kieltämistä. Se on puolikkaansa, jos ei suuremman osan, kieltämistä." –Tobias
Imperiumi vs. kapinalliset – Tämä kuulostaa aavemaisesti vanhoilta enkeliperheiden sodilta, joista Tobias puhui "Enkelien matkassa". Nämä sodat joita käytiin 144000 enkeliperheen välillä energian ja vallan saamiseksi, johtivat lähes koko kosmoksen pysähtymiseen, koska kumpikaan puoli ei voinut mitenkään voittaa. Tulimme Maahan löytääksemme ratkaisun tähän pattitilanteeseen.
Tunteminen – Pane merkille, miten usein sanaa "tuntea" käytetään Tähtien sodassa, erityisesti Jedi-mestarien kouluttaessa noviiseja. He kehottavat oppilaita tuntemaan ajattelemisen sijasta. Tähän viitataan kymmeniä kertoja saagan aikana. Juuri tähän Adamus on kannustanut meitä. Hän käyttää sanoja "tuntea" ja "aistia" puhuessaan menemisestä lineaarisen ajattelun tuolle puolen. Tobiaksella oli tapana sanoa, että emootiot eivät ole todellisia tunteita, vaan intuitio ja gnost.
Ihmisaistit – Obi-Wan Kenobi kehottaa Luke Skywalkeria sulkemaan kypärän luukun osana koulutusta: "Silmäsi voivat pettää sinut – älä luota niihin". Adamus sanoo, että fyysiset aistimme ja erityisesti silmät estävät meitä havaitsemasta muita todellisuuksia ympärillämme. "Et oivalla muita ulottuvuuksia ympärilläsi, koska haluat välttämättä havaita ne mielesi ja viiden fyysisen aistisi kautta. Seison aivan edessäsi. Sinun täytyy tuntea ja aistia minut, ei nähdä", Adamus sanoi eräälle työpajaan osallistujalle. Ja Moniulotteinen eläminen –työpajassa hän sanoi: "Näköaisti on suurin petkuttaja, koska odotatte näkevänne asiat toisissa maailmoissa samalla tavalla, kuin näette fyysisillä silmillänne."
Antigravitaatio – Adamus sanoo, että avain vapaaseen ja saasteettomaan energiaan on gravitaatio. Sitten kun ymmärrämme antigravitaation, ymmärrämme, miten saamme gravitaatioenergian toimimaan hyödyksemme.
Midi-chlorianit – Midi-chlorianit ovat mikroskooppisia organismeja, jotka sallivat Jedien ja muiden Voimaherkkien olentojen yhdistyä Voimaan. Kuulostaa hyvin samanlaiselta, mitä Tobias ja Adamus ovat puhuneet fyysisen kehon anayatroneista. He sanovat niiden olevan kommunikointiverkko, jota energiahiukkaset käyttävät kommunikointiin kaikkien muiden energiahiukkasten kanssa, erityisesti tietoisuuskehossa.
Samankaltaisuudet jatkuvat ja jatkuvat. Mietin, kanavoiko George Lucas tarinan enkeliperhesodista samalla tavalla, kuin Linda uskoo Gene Roddenberryn kanavoineen suuren osan Star Trekistä. Tai kenties Lucasilla on jonkinlainen energiayhteys shaumbroihin? Hän kutsuu itseään buddhalais-metodistiksi, mutta hänen tietoisuutensa näyttää menevän kauas kummankin opin yli. Tai mietin, auttoivatko shaumbrat ympäri maailmaa luomaan energeettisesti tämän tarinan muistutukseksi itsellemme ja muille ihmisille alkuperästämme ja tulevaisuuden potentiaalistamme. Joka tapauksessa Tähtien sota pystyy herättämään taian, fantasian, mysteerin ja Voiman meissä kaikissa. Kenties olemme energeettisesti kirjoittamassa saagaa, joka tulee Tähtien sodan jälkeen ja jonka nimi on jotain "Tähtien Voima – mestarit keskuudessamme".
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Päivän uffo
Ei uffo käskien laula