2025 – NÄE MUUTOS
Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)
Tammikuun 2025 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Olen tietoisempi kuin koskaan muutoksista, joita tapahtuu elämässäni ja ympäröivässä maailmassa. Tapani kommunikoida itseni kanssa on muuttunut. Se on muuttunut sisäisistä dialogeista, jotka kimpoilivat aivojeni seinimistä ja johtivat harvoin mihinkään, paitsi turhautumiseen, virtaaviin, sanattomiin keskusteluihin tavallisesta ja epätavallisesta. Pelkäsin ennen sisäisiä dialogeja, koska tuntui, kuin olisin seissyt tuomarin ja valamiehistön edessä, kahlittuna myllynkiveen, ilman rihman kiertämää. Nyt useimmat keskustelut ovat kuin vanhoja ystäviä, jotka istuvat puistonpenkillä alkusyksyn upeana päivänä, ilman tarvetta jakaa sanoja, koska energiat puhuvat puolestaan.
Olen tietoisempi kuin koskaan muutoksista ympäröivässä maailmassa. Melkein kaikki etenee hurjaa vauhtia. Siinä missä ennen tuntui, ettei mikään koskaan muuttuisi (erityisesti 80- ja 90-luvuilla), nyt asiat menevät niin nopeasti, että pysyn tuskin perässä. Asfalttitiet tehdään edelleen asfaltista, mutta monet niillä kulkevat autot ovat sähköisiä ja jotkut täysin itsenäisiä. Ajajaa ei tarvita. Ihmiset autoissa – bensiini- tai sähkökäyttöisissä – käyttävät älypuhelimiaan opastamaan paikkoihin, samalla kommunikoiden välittömästi ympäri maailmaa tekstaamalla, samalla pyytäen Siriä tekemään ravintolaan pöytävarauksia, samalla seuraten sydämensykettään ja verenpainettaan, samalla tarkistaen säätilan, ja samalla ottaen minusta valokuvia paheksuvasti tuijottamassa, koska ei kiinnitetä huomiota tuohon asfalttitiehen. (En halua robottiautoa. Pidän ajamisesta. Haluan tuntea auton reagoivan minuun eikä teknologiaan.)
Myös Crimson Circlessä tapahtuu suuria muutoksia. Adamus puskee metafysiikkaansa kovempaa kuin koskaan, tökkii meitä päästämään irti ongelmistamme ja kannustaa meitä säteilemään valoamme. Kun toivun shoudista tai työpajasta, hän on jo mennyt mailin tai pari tuolla asfalttitiellä seuraavan oivalluskierroksen kanssa. Minun täytyy löytää nopeasti tasapainoni ja lähteä matkaan saadakseni kiinni (suom. huom. sanonta voi tarkoittaa myös ”lähteä etsimään joitain tai erityistarkoitusta varten”).
Crimson Circle muuttuu myös siinä, miten palvelemme shaumbroja. Olemme lisänneet videotuotantokapasiteettiamme muutaman viime vuoden. Pystymme tuottamaan parempaa videosisältöä käyttäen viimeisimpiä teknologiota ja ihmistaitoja, ja teemme sen nopeammin kuin koskaan. Uudet yritystasoiset nettisivumme ovat selkeämmät, nopeammat ja helpommat navigoida. Ne vetävät teknologisesti vertoja yritykselle, joka on 10 kertaa meitä suurempi. Kuluneina neljänä vuotena olemme panostaneet kovasti teknologiatiimiimme. Jorge Merinon vetämänä meillä on nyt 10 kokoaikaista ohjelmoijaa ja kehittäjää henkilökunnassamme. Muutoksia voi nähdä kaikessa – live-shoudeissa, pilvikursseissa, nettisivuilla ja nettikaupassa.
Adamuksen viimeisin patistus on saada meidät ymmärtämään, että ihmiset ovat täynnä hyvyyttä, vaikkakin se on peitossa toisinaan, ja ettei ole mahtavampia olentoja kuin ihmiset. Tämä on valtava muutos tavanomaisesta tavasta pitää ihmisiä viallisina ja vähempiarvoisina olentoina. Valtava. Adamuksen näkemys on, että siihen saakka kunnes tunnistamme tuon hyvyyden ja jumaluuden meissä, ihmiskunnan valo pysyy piilossa. Shaumbroina tehtävämme on säteillä valoamme ja sallia tuo valaistumisen ketjureaktio ympäri maailmaa, kun toiset tekevät rohkean muutoksen ja myöntävät hyvyytensä.
On aivan liian helppoa langeta uskomaan ihmiskunnan rappio. Epätoivon gravitaatio vetää meidät sisään ja pitää sameissa vesissään. Kuitenkin tarvitaan vain muutama rohkea ja pöyristyttävä olento, joka hakeutuu hyvyyttään kohti, vikojensa sijasta. Se on ihmiskunnan seuraavan vaiheen, tietoisuusaikakauden, yhteys/verkosto.
Shaumbroille vuosi 2025 on Näe muutos -vuosi. Näe muutos juontuu vanhasta termistä ”merimuutos” (suom. huom. lausutaan samalla tavalla). Se viittaa syvällekäyvään tai merkittävään transformaatioon, joka tarkoittaa usein merkittävää muutosta perspektiivissä, asenteessa tai olosuhteissa. Tätä idiomaattista ilmaisua käytetään yleisesti kuvaamaan merkittäviä muutoksia, jotka vaikuttavat yksilöihin, ryhmiin tai yhteiskuntaan laajemmin.
”Merimuutoksella” on juurensa William Shakespearen näytelmässä Myrsky, joka kirjoitettiin vuosien 1610 – 1611 paikkeilla. Se tulee esiin laulussa, jota yliluonnollinen henki Ariel laulaa Ferdinandille, Napolin prinssille, tämän isän kuoltua hukkumalla:
”Viiden sylin syvyydessä isäsi makaa,
Luistaan on korallia tehty,
Silmistään helmiä,
Mikään hänestä ei katoa,
Vaan kärsii merimuutoksen,
Joksikin rikkaaksi ja merkilliseksi.”
Shakespeare käytti termiä kuvaamaan kirjaimellisesti meren aiheuttamaa transformaatiota, jossa hukkuneen miehen keho muuttui joksikin ”rikkaaksi ja merkilliseksi”. Nykyaikaisessa kontekstissa ”merimuutosta” käytetään kuvaamaan merkittäviä muutoksia eri alueilla:
* Yhteiskunnalliset muutokset. Se viittaa usein laajoihin transformaatioihin julkisessa mielipiteessä, kulttuurinormeissa tai yhteiskunnallisissa asenteissa. ”Samaa sukupuolta olevien avioliitoista on tapahtunut asenteiden globaali ”merimuutos.”
* Henkilökohtainen transformaatio. Termi voi kuvata jotain dramaattista muutosta yksilön elämässä. ”Tavoiteltuaan vuosia stressaavaa yritysuraa, Wolfgang koki ”meriuutoksen” prioriteeteissaan terveyspelon seurauksena.”
* Liiketoiminta ja politiikka. Sitä käytetään usein yritysmaailman ja politiikan kontekstissa tarkoittamaan merkittäviä muutoksia strategiassa, menettelytavassa tai julkisessa asenteessa. ”Barack Obaman valinta USA:n ensimmäiseksi afroamerikkalaiseksi presidentiksi merkitsi ”merimuutosta” amerikkalaisessa politiikassa.”
Shaumbra-kontekstissa ja kirjoitusasua muuttamalla, Näe muutos merkitsee:
* Ole tietoinen muutoksesta. Muutosta tapahtuu ennätysnopeudella, mutta siihen saakka kunnes avaat silmäsi ja näet sen, nuo muutokset menevät ohitsesi. Silloin kun näet muutoksen, näet roolisi ihmiskunnan transformaation näkijänä.
* Kuvittele muutos. Näe muutos unissasi/unelmissasi ja mielikuvituksessasi. Näe muutospotentiaali, antamatta gravitaation tukahduttaa mestarinäköäsi. Näe toivon ja unelmien siivet, ja näe itsesi matkaavan näillä siivillä.
* Havainto on todellisuus. Näkijänä voit yksinkertaisesti nähdä sen elämän, jonka haluat, ja sitten elää sen. Kuten Henry David Thoreau kirjoitti: ”Sillä ei ole merkitystä, minne katsot, vaan sillä mitä näet.”
Näe muutoksessa olemme antaneet vanhalle fraasille uuden merkityksen. Se on sopiva muistutus shaumbroille vuonna 2025:
Näe muutos itsessäsi, koska sitä tapahtuu.
Näe muutos maailmassa ympärilläsi, koska sitä tapahtuu.
Näe muutos, kun menet mielikuvituksesi uusiin syvyyksiin. Joku saattaisi kutsua sitä taikuudeksi – sinulle se on vain mielikuvituksen uusia tasoja tavanomaisen fysiikan ulkopuolella. Näkijä menee tavanomaisen yli.
Jos Shakespearen pitäisi kirjoittaa tuo laulu tänä päivänä, se saattaisi mennä näin:
”Viiden sylin syvyydessä vanha itseni makaa,
Luistani on viisautta tehty,
Silmistäni helmiä,
Mikään minusta ei katoa,
Vaan sallii merimuutoksen,
Joksikin rikkaaksi ja viisaaksi.”
Onnellista uutta vuotta, rakas hyväsydäminen shaumbra. Näe muutos, ja se tapahtuu.
***
Geoffrey Hoppe perusti Crimson Circlen 1999 käytyään keskusteluja Tobiaksena tunnetun enkeliolennon kanssa. Hän lähti yritysmaailmasta 2001 omistautuakseen kokoaikaisesti Crimson Circlelle, yhdessä Linda-vaimonsa kanssa. Geoff kanavoi Tobiasta vuoteen 2009 saakka, jolloin Tobias palasi maahan uuteen inkarnaatioon, joka tunnetaan Samina. Tobias luovutti opastusroolinsa Crimson Circlessä Adamus Saint-Germainille, joka on osa sitä rakastettua St. Germainia, joka on työskennellyt satoja vuosia ihmisten kanssa. Geoff on ollut siitä lähtien Adamus Saint-Germainin viestintuoja.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.